— Kummallista on, sanoi Ringius, tässä matoisessa maailmassa se, että jos rehellisesti aikoo eteenpäin päästä, aina tuon tuostakin tulee varkautta ajatelleeksi.
— Jos isä meillä olisi kauppias tai joku muu vääryydentekijä, sanoi Josephus Mathesius, niin eihän muuta kuin menisi vanhan Petter Thorwöstin luo, tuon raharuhtinaan, ja nostaisi maailman kilisevää hyvyyttä isänsä laskuun. Mutta kun meidän isällämme on useampia lapsia kuin talareita, niin istu ja ime sormiasi.
— Minä olen aina sitä ihmetellyt, sanoi Sundelius, kuinka ne rahat lisääntyvät heti, kun ne pannaan keskenään liikkeeseen. Lisääntyväthän ne ihmisetkin, mutta siitä ei ole suinkaan iloa, kuten rahoista on.
Kun he olivat tuumiskelleet kaikki rehelliset ja luvalliset keinot ja kaikki ne havainneet aivan mahdottomiksi, laskivat he kirjansa yhteen ja huomasivat niidenkin lukumäärän kauppatavarana ylen pieniksi.
— Voisihan kuitenkin koettaa. Pantataan viisaus, sanoi Johannes
Mathesius.
— Luuletko sinä, vastasi Ringius, että krouvari enää kirjoista huolii? Hänellä on jo ennestään niin suuri varasto, että ei professorillakaan vertaista. Sitäpaitsi, kun paksuimmat jo hänelle on viety, niin ei hän ohukaisempia otakaan.
— Minä sain kaksi talaria velastani vähennetyksi, sanoi Petrus
Pictorius.
— Millä konstilla? kysyivät toiset.
— Puhumalla.
— Älä hölötä, vastasi Sundelius, minä olen puhunut Merthenille kerran kaksi tuntia yhteen painoon, eikä se auttanut.