— No! sanoivat kaikki yhtaikaa.
— Kyllä se oli täysi taksvärkki, sen minä sanon! vakuutti Pictorius.
— Oliko sinulla hauskaa? kysyivät toverit.
— Kuka tässä hauskuudesta puhuu, hyvä kun hengissä pääsin. Mutta sen minä sanon, että pitkälle se veljellinen rakkaus minussa on mennyt, ja Orestes ja Pylades ovat räkänokkia minun rinnallani.
— Kerro, miten kaikki kävi sen jälkeen kuin sinut olin jättänyt, sanoi Ringius.
— Sen kerron, ja kuulemanne pitää kerrassaan ihmeellisiä asioita. Oli se leikkiä! Minä en tiedä, missä se ämmä rakkauden koulua on käynyt, mutta jos mies ja nainen aina ovat sellaisia kahdenkesken, niin sanon, että rakkaus on paljasta roskaa. Ensin se minua hyväili ja käytteli kaikenlaisia koreita sanoja alkaen paratiisin olennoista ja lopettaen elukkoihin. En minäkään vaiti ollut, vaan kiroilin, sillä onhan akka kuuro ja erehtyi sanoistani. Ja kyllä niitä sanoja minullakin riitti. En tietänyt itseäni niin taitavaksi kiroilemaan, mutta tottahan sanotaan, että vaaran hetkenä ihmisen kauniit ominaisuudet tulevat julki. Kun me sitten olimme näin kuherrelleet, niin toi ämmä minulle ruokaa niin runsaasti, että en ole eläissäni sellaista määrää nähnyt. Siinä oli lihaa, oli silavaa, kalaa, piiraisia, oli leipää monenmoista. Ja juomaa se toi ja hyvää toikin, juotti minulle ja joi itsekin niin, että hulahti tuoppi tyhjäksi. Kun olin ravittu, niin alkoi taas uusi hellyys ja huokailu hänen puoleltaan, ja minä kiroilin. Minä olen aina kuullut tuosta viidenkymmenen villityksestä, mutta niin kamalaksi en sitä osannut edes unissani nähdä. Mutta minä kestin, ajatelkaa, pojat, minä kestin! Mikä urhoollisuus, sanon minä. Kun äköötti, niin ajattelin teitä ja rahoja, ja silloin jaksoin taas ottaa vastaan ämmän hyväilyt. Ajattelin minä sentään monesti, että mikähän ne naiset niin hyväilynsairaiksi tekee. Sitten akka rupesi kerskailemaan rahoistaan, sanoi niitä olevan niin paljon, että niillä voisi vaikka koko Turun kaupungin ostaa, jos mieli tekisi. Minä härnäsin ämmää ja sanoin, että niin paljon rahoja ei ole koko maailmassa. Silloin akka nosti permannosta palkin ja nappasi sieltä pussin pöydälle ja sanoi: "Mikäs tämä on? Ja tällaisia on meillä vaikka kuinka monta!" Ja rahoja se pussi oli täynnä, minä näin sen, kun avasin. Ämmä oli jo niin humalassa, että ei huomannut, kuinka minä kaappasin koko kahmalollisen kolikoita taskuuni. Ja tuossa on, pojat, rahaa, jos nähdä tahdotte!
Ja Pictorius heitti suuren määrän hopeakolikoita pöydälle ilosta hölmistyneitten toveriensa eteen.
— Tämän minä olen hiellä ja vaivalla haalinut, sen uskallan sanoa. Kun ämmä oli kyllikseen huokaillut ja rahojaan näyttänyt, joi hän runsaasti ja tuli sitten, kuten hän sanoi, kipeäksi, ja alkoi itkeä. Jos hän oli ruma ennestään, niin nyt hän oli vieläkin rumempi. Ja hän alkoi kertoa minulle miesvainajastaan. Niinkuin se olisi mikäkin ilo minulle ollut! Minä luulin jo pääseväni lepoon, mutta eikös mitä vielä. Akka käski valjastamaan hevosen ja vei minut hautuumaalle. Siellä sitten itkettiin hänen miehensä haudalla. Ja sieltä takaisin asuntoon! Ja arvatkaahan, mitä sitten tehtiin? Syötiin taas, ja sitten ryypättiin. Lopulta oli akka niin kännissä, että ei pysynyt pöydästä kiinni pitämälläkään pystyssä. Sinne minä sen jätin maata retkottamaan. Ja maata panen minäkin, sillä olen niin täynnä tavaraa kaikenlaista, että puhisen. Sen minä kuitenkin sanon, että veljellistä rakkautta tässä on kysytty oikein runsaasti. Kyllä minä sen ämmän kamariin toistekin menen vielä, sillä olen alkanut himoita hänen rahojaan. Ja kyllä sitä mies jaksaa yhtä ja toista katsella, kun rahaa saa. Tiesi millä nekin kolikot on koottu, mutta se hyvä siinä on, että hopea ei haise. Ja nyt minä panen pitkäkseni, jotta en pakahdu.
Toverusten ilo oli ylimmillään. He jättivät Petrus Pictoriuksen nukkumaan ja menivät itse kapakkaan mässäämään. Kun he yhdeksän aikaan, jolloin krouvi suljettiin, vaelsivat kotiaan, niin oli jokaisen vaikea astua ovesta sisään horjahtamatta pihtipieleen. Ja kerran tupaan päästyään he jäivät nukkumaan mikä minnekin jaksamatta vuoteeseenkaan kiivetä.
Iloissaan alkoi Palikan leski niin armottomasti ryypätä, että hän viikon päästä heitti henkensä. Sitä ennen oli Pictorius saanut kopatuksi pienoisen summan rahoja ämmän kätköistä, ja toverukset pääsivät velkansa suoritettuaan lähtemään kaupungista.