Hän koppasi tytön syliinsä ja vei ulos tuvasta ja alkoi hieroa hänen ohimoitaan lumella.
Pianhan Helena virkosi.
— Taisin riuhtoa liian rajusti, sanoi Johannes.
— Eihän mitä, vastasi Helena ja katsoi edessään olevaan poikaan.
Kuka sinä olet?
— Johannes Mathesius minä olen.
— Vai niin. Kai pohjalainen?
— Niin olen.
— Minä olen aina pitänyt pohjalaisista. Eikö mennä taas tanssimaan?
— Mutta jos pyörryttää?
— Ei se mitään tee. Tanssitaan hiukan varovammin. Täytyyhän minun, jonka isällä on niin monta tuulimyllyä, olla tottunut pyörimiseen.