— Ja pieni syylä on sen vasemmassa sivussa, tuollainen musta pilkku kuin kärpäsen jättämä muisto?
— Veljeni, veljeni, huusi Johannes, mistä sinä sen tiedät? Oletko nähnyt heilani?
— Oletko sinä minun?
— En. Minun istuu myllyn luona, ja minä opetan sille kreikkaa, sanoi
Johannes.
— Ja me tutkimme tähtiä Korpolaisvuorella.
— Herra jestas, Josephus! Ettei se vain olisi se ja se sama.
— Helena sen minun omani nimi on.
— Se on se sama kavala heiskale! huusi Johannes. Minun on Thorwöstin tytär.
Hetkisen seisoivat veljet töllistellen toisiaan silmiin ymmärtämättä mitään tästä kamalasta sekamelskasta.
— Sinä olet hänet minulta vietellyt! karjaisi Johannes lopulta.