— Minä olen miehistä paras, enkä mikään kylän varas, sanoi
Sundelius. Minä en koskaan ole kenenkään tietämättä mitään ottanut.
Jos ihmisiltä jotain katoo, niin tietävät aina, ketä syyttävät.
— Sinä Matthias Mathesius, jolla on muoto muikea, saat olla lainlukijani, ja te Kalajoen kirkkoherran pojat, Johannes ja Josephus, te jalo veljespari, saatte olla minun pappejani, sillä minä tiedän, että te jaksatte syödä enemmän kuin kukaan muu. Johannes Tuderus, jonka nenä aina on terävä, ja jokaiseen paikkaan itsensä pistää, hän olkoon minun lääkärini ja hoidelkoon minua silloin, kun kaikki ylitse käy ja jalat eivät enää vatsaa kannata. Ja te räähkät, te pikkuiset pipanat, liikkukaa kuin oravat, kun suuria herroja saatte palvella. Neitsyt Maaria saa Herodeksen kanssa hoidella lieden luona tulta, Josef saa olla kynttilän niistäjänä, Simeon, narri ja pappi sekä Juudas saavat auttaa krouvaria, kun hän meille kantaa eteen juotavaa. Ja nyt parasta viiniä pöytään, nyt voi kastella mahaa, kun on taskussa rahaa.
Krouvari riensi kellariin, ja pian hän toi sieltä nassakan viiniä, jota liedellä padassa kiehutettiin ja sitten tinatuopeista tarjottiin. Ja joka kerta, kun kuningas joi, täytyi kaikkien huutaa:
— Kuningas juo!
Näin jatkui huikeaa iloa Anders Merthenin krouvissa. Ja kun kuuma viini valui alas kurkuista ja veri virtasi suonissa hurjaa kyytiä, alkoi miesten naamoista hikipisarat helmeillä. Pian riisuttiin takit yltä, ja siinä sitä paitahihasilla istuttiin tupakoiden ja tavan takaa tinatuoppia kallistellen. Ja pian laulukin alkoi kaikua, vuoroin latinalaiset teinilaulut, vuoroin kansanlaulun renkutukset.
— Ei tästä loilotuksesta hyvää synny, ennenkuin Gabriel Tuderus tulee, sanoi Ringius. Missä se mies mataa ja maleksii? Etkö sinä, minun komea kuningattareni, tiedä, missä sinun lemmittysi tällä hetkellä oleksii?
Taava loi tuiman katseen Ringiukseen, niin tuiman, että koko pöytäjoukko sen nähdessään räjähti nauruun.
— Minä olen pieni ja vaivainen, jolla naama ei ole taivainen, sanoi Ringius. Kyllä minä ymmärrän, että sinun sydämesi aivoitus on toisaanne päin kuin minuun.
Taava oli vaiti, mutta hänen korkea povensa nousi ja laski kiivaasti. Pictorius iski varoittavasti silmää Ringiukselle, mutta tämä ymmärsi sen kehoitukseksi ja jatkoi:
— Kyllä minä ymmärrän, että sydämessä tyttölapsella kutiaa ja selkää karmii kuin muurahaiset siellä tepastelisivat, kun vain näkeekin Gabrielin komean muodon ja kuulee hänen äänensä, joka on kuin enkelin peliä taivaan illanpunaisen pilven reunalla suvisen päivän hämärässä. Taava, Taava, älä luule Gabrielia saavas! Kyllä toiset sen sinulta ottavat. Ole sinä minun ja minä olen sinun, ja sitten me yhdessä pidämme hauskaa ja laulamme että: heleijaa!