Kaikkien mielestä olisi Sundelius ollut elämänsä ja tapojensa puolesta sopivin tuhlaajapojaksi, mutta kun hänen hahmonsa oli liian kukoistava eikä mitenkään voinut ajatellakaan hänen nälkää nähneen, otettiin Magnus Ringius siksi. Hän sanoikin jo ennestään olevansa tottunut sikojen kanssa seurustelemaan. Sundelius valittiin sen sijaan isäksi. Johannes Tuderus sai olla kateellisena veljenä. Palvelijoiksi ja muiksi sivuhenkilöiksi otettiin Mathesiuksen veljekset ja Pictorius. Viisi koulupoikaa päätettiin ottaa sikoja esittämään.
Kuka olisi paholainen, jonka läsnäolo jokaisessa näytelmässä oli välttämätön? Pitkän miettimisen jälkeen havaittiin eräs hiljainen ja murheellinen nuorukainen, Carolus Lapuensis, siihen sopivimmaksi. Hän ei koskaan ottanut osaa toisten iloihin, häntä ei koskaan kapakassa nähty, hän luki vain ahkerasti. Paholaisen osaan teki hänet sopivaksi hänen ulkomuotonsa, sillä taivas oli antanut hänelle naaman, joka kerrassaan johdatti mieleen pirun sellaisena, kuin hän maalattuna kirkon seinillä syntisiä kattilassaan hämmentelee. Ja kun hänet vielä sopivalla tavalla koristettaisiin, niin olisi häh omiansa antamaan täydellisen kuvan pimeyden ruhtinaasta.
Gabriel ryhtyi näytelmän laatimiseen. Se vietiin rehtorille tarkastettavaksi, ja kun hän sen oli katsonut kelvolliseksi, pyydettiin konsistoriumilta lupaa näytelmän pitoon, "koska se tänä syntisenä aikana oli estävä ihmisiä pahennuksen tieltä".
Lauri Matilaisen tuvassa näytäntö sitten suoritettiin iltahämärässä sen jälkeen, kun kauppa Heinätorilla oli jo loppunut. Katsojia oli ylen runsaasti, josta iloissaan Sundelius joi kolme suurta haarikallista olutta tietäen varmasti voivansa ne maksaa.
Tuvan perällä he sitten istuivat kaikin odottamassa vuoroaan.
Kun virsi oli veisattu, astui ensin esiin "prologi". Hän oli se oululainen Hooperin äijän tyttärenpoika. Urhoollinen hän muuten oli, mutta nyt rohkeus petti, ja tuimasti tutisivat pojan sääret, ja hampaat suussa loukkua löivät, kun hänen täytyi hartaana odottavien kuulijoiden eteen astua ja heille selittää, mitä näytelmä sisällänsä piti ja mitkä henkilöt siinä esiin tulevat. Hän oli pitkän alkurunonsa osannut kuin vettä, mutta nyt hän huomasi, että ihan joka ikinen sana siitä oli unohtunut.
— Etkö sinä lorvi saa loruläpeäsi liikkeelle? sanoi Sundelius, jonka naamasta hetkiseksi kiukun tieltä katosi lempeä muoto, ja silmät, jotka kattoa kohden mulkoilivat, iskivät vihaisen leimahduksen poikaan.
Silloin prologi arveli, että menköön kuinka menee, ja alkoi omasta päästään panna selityksiä kokoon. Hän kuvaili tuhlaajapojan elämää, hänen, joka ylensyömisessä ja juomisessa eli ja lopulta sikojen seuraan joutui. Sitten selitti hän pojan kotiintulon ja isän anteeksiannon. Näin näytelmän juonen julkilausuttuaan hän osoitteli kädessään olevalla kepillä jokaista näytelmään osallista.
— Tämä on isä, hurskas ja jumalaapelkääväinen mies, aina oikea ja tunnollinen, varakas ja kunnollinen, jolla mieli on hyvä ja rakkaus syvä, joka oikeuden tieltä ei pois vääjää, joka kaikki hyväksi säätää.
Sundelius nousi ja teki syvän kumarruksen. Hän oli puettu leveään punaiseen halaattiin, josta hänen vatsansa mahtavana pullotti esiin.