Punastuen nöyryytyksestä pudotti Gabriel kiväärin maahan. Gustaf viittasi toisia astumaan syrjään ja sanoi nopeasti Gabrielille:
— Minä tiedän, minkä tähden sen teit.
— Minkä tähden olette astunut tielleni? sanoi Gabriel.
— Minkä tähden, minkä tähden? sanoi Gustaf hymyillen alakuloisesti.
Minä en ole enää tielläsi.
— Te väistytte?
— Niin.
— Ette tapaa häntä enää.
— En.
— Vannokaa se.
— Minä vannon.