— Älä rehentele, senkin kapasaksa siellä, äidinisäsi rahoilla sinä kuitenkin tässä herrastelet, huusi Pictorius. Se mies onkin jykevä ukko, toimelias, työteliäs, mutta saita, niin saita, että ropo hyppysissä venyy. Kerronpa teille, miten hän kaikessa säästää, sillä tunnenpa hänet hyvin, koska hän on minulle sukuakin. Tosin väärän koivun takaa, mutta sukua kumminkin.
Ja Petrus Pictorius kertoi Oulun rikkaimmasta miehestä seuraavan tarinan:
— Rahaa sillä miehellä on, rahaa kuin roskaa, ja kuluisipa monta ajastaikaa, ennenkuin Hooperin äijä ehtisi niitä räknätäkään. Paljon on hänellä maallista hyvyyttä, mutta ei kukaan voi väittää hänen sen kokoomisessa luvattomia keinoja käyttäneen. Säästäväisyydellä, työllä ja ahneudella se on koottu. Ja niin tarkka hän on kaikessa, että kaikkialta hän lannankin kokoo pelloilleen. Ja mikä on seuraus? Ei kenelläkään ole vilja niin rehevää, ei niin hallaa kestävää eikä niin runsasjyväistä. Sonta on kultaa, sanoo äijä. Ja tätä kultaa varten on hänellä aina reessä tai rattailla vasu. Ja hevosensa hän on opettanut sellaisiksi, että ne sillä pinnistyksen hetkellä pysähtyvät ja odottavat, kunnes ukko on vasunsa ottanut, jotta kulta lämpöisenä siihen moksahtaisi.
Koko seura remahti nauruun, muttei Hooperin äijän tyttärenpoika piiloittautui häpeissään toisten taakse.
— Lisää tavaraa, minun vatsani on avara, huusi äkkiä Sundelius, joka oli kellistänyt lekkeriä ja huomannut sen kummallisen kepeäksi.
Suurilla korvoilla kannettiin olutta esiin, ja yksi uusista ylioppilaista läksi kahdella sangolla viinaa hakemaan.
Kun höyry nousi miesten päässä ja veri kuumana suonissa sykki, niin kasvoi rähinäkin. Välillä pistettiin tanssiksikin, sillä olihan moni ylioppilas taitava pelimanni ja hankki sievoiset summat soittelemalla häissä ja kutsuissa, eikä hyvän sovun hallitessa unohdettu professorejakaan, vaan käytiin heillekin soittelemassa. Tosin he sentään usein pyysivät, että heitä tästä kunnianosoituksesta säästettäisiin. Vuoroin suoritettiin sirot ja kaunista käyntiä kysyvät tanssit, vuoroin yllyttiin hurjaan piirileikkiin. Lopulta tehtiin monta piiriä, joista ulompi oli aina sisempää suurempi. Ja nyt lähdettiin "kaikenmaailmantanssia" menemään, ja piirit siinä pyörivät aina vastakkaiseen suuntaan. Oli siinä juoksua ja rehkinää, ja oli siinä varpaat tallautumisen vaarassa. Hikisinä taukosivat miehet vimmatusta hypystä, ja aika kulaus juomaa kaadettiin kurkusta alas.
Miehet alkoivat muistella omaa pennaaliaikaansa, ja halu maksaa uudelle sukupolvelle kaikki se, mitä olivat kärsineet, heräsi heissä. Teljettiin tuvan ovi ja alettiin antaa kasvatusta nuorisolle. Missä beaani liikkui, siinä häntä tyrkittiin, ja jota vahvempi lykkääjä oli, sitä kauemmaksi lensi poika, lensi toiselle puolen huonetta, josta uusi tyrkkäys tai potkaus kiidätti hänet uusia vainoojia kohden. Purskahti siinä jo muuan itkuunkin, mutta se maksoi hänelle heti kuusi korvapuustia, tosin lievemmässä muodossa vielä, sillä ne lyötiin kämmenellä eikä nyrkillä. Ja kun hän kerran oli alkanut ääntä päästää, niin sai hän laulaa, laulaa minkä jaksoi ja vielä tanssiakin, kunnes hän iskuista ja tanssista uupuneena vaipui maahan.
— Tämä on sikamaista! karjaisi silloin se, joka depositiossa oli uskaltanut Kempeä pilkata.
Kiljaisten syöksyi silloin pitkä Jurvelius hänen kimppuunsa, paiskasi hänet maahan ja jyskytti hänen päätään permantoon.