— Eräänä päivänä oli ylhäinen herra hänet jättänyt. Silloin hän meni naimisiin miehen kanssa, joka oli kyllin jalo ymmärtääkseen kaiken. Minä sain tiedon, että heille syntyi tytär, jonka kummiksi minut merkittiin. Ja sitten nuo molemmat vanhemmat saapuivat Turkuun. Näin elimme onnellisina yhdessä, kunnes tuoni tavoitti äidin. Minä olin valikoinut tämän talon asunnokseni, sillä hän asui viereisessä talossa, ja pienen oven kautta voin olla heidän pihallaan. Usein tuo nainen sen on avannut ja istunut tuossa, missä sinä nyt, ja äidin jälkiä on seurannut tytär, sillä tuo nainen oli pormestari Schaeferin toinen puoliso ja Barbaran äiti.
Hämärässä oli ovi auennut, ja kynnyksellä seisoi vavisten nuori tyttö. Kun Stodius oli kertomuksensa lopettanut, juoksi hän professorin luo ja kietoi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä. Näin lepäsivät he kauan sylitysten talvi-illan hämärässä.
Mutta hellästi erotti Stodius tytön käsivarret kaulastaan ja sanoi:
— Rakas lapsi, sinä olet tänään tuottanut minulle suuren ilon, niin suuren, että mieleni pyytäisi jäädä luoksesi, mutta ehtoo on jo pitkälle kulunut, ja minun on mentävä. Johannes Kemiensis kaipaa minun apuani. Kuukausi sitten tuli hän ylioppilaaksi, on lukenut yöt ja päivät, ja nyt hänet on tauti löytänyt. Hän on tänä aamuna sylkenyt verta, ja minun täytyy mennä hänelle viemaan lääkkeitä. Minun on nyt vaikea erota sinusta, lapsi, mutta tiedänhän, että poissa ollessani sinä olet huoneessani, ja tiedänhän, että tunteesi kukkivat.
Hän suuteli Barbaraa, puki ylleen pitkän tumman viittansa, otti pöydältä rohtopullon ja poistui.
Ja hämärässä huoneessa seisoivat Gabriel ja Barbara liikkumattomina uskaltamatta sanaakaan vaihtaa; heidän sydämensä löivät kiivaasti, ja he tunsivat, miten outo verkko veti heidät yhä lujemmin apajaansa.
Vaistomaisesti he lähestyivät toisiaan, käsi etsi kättä, syli syliä.
Kun professori palasi huoneeseensa, istuivat molemmat nuoret käsitysten sanaakaan vaihtamatta.
Viereisestä huoneesta kuului Leenan ääni, kun hän luki:
— Jos minä ihmisten ja enkelten kielillä puhuisin ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski, taikka kilisevä kulkuinen.