— Jos sen kiellän.
— Jos sen kiellätte —
Gabriel katsoi maahan, nosti sitten silmänsä ylös ja katsoi suoraan pormestaria silmiin.
— Eiköhän mies sitäkin kestä, sanoi hän.
— Me puhelemme tästä toiste enemmän, sanoi Schaefer. Täksi kertaa saa tämä riittää. Mutta, jotta tietäisin, mistä sinut saan käsiini —
Schaefer hymyili, avasi viereisen huoneen oven ja sanoi:
— Niin mene tuonne.
Gabriel katsoi hämmästyneenä häneen.
— Niin, niin, jatkoi pormestari. Mene peremmälle taloon. Jostain huoneesta löydät Barbaran. Ja sitten puhumme asiasta lähemmin tänään, tai huomenna, tai ylihuomenna — tai jonain muuna päivänä. No, mitä siinä hölmönä seisot! Totta kai minun täytyy antaa tyttäreni kihlatun käydä talossani. Mutta muista, lopullista lupaustani en ole vielä antanut, sillä täytyyhän minun ensin laskea, paljonko annan tyttärelleni myötäjäisiä. Ja täytyyhän isällesikin asiasta ilmoittaa.
Kuin huumaantuneena oli Gabriel kuunnellut Schaeferiä voimatta uskoa omia korviaan. Hän meni osoitettua ovea kohden kuin unessa. Schaefer pidätti häntä: