— Alkakaamme yläpäästä, sitä suurempi on sitten valikoimisen vara, sanoi hän ja alkoi kuljeskella linnan lähettyvillä ja odotella, milloin hän näkisi maaherran veljentyttären. Ja odotellessaan hän puhalteli torvea ja houkutteli siitä kaipauksen päriseviä säveliä.
Ja näin istuessaan linnan lähellä hän ajatteli:
— Kun hänen sydämensä pehmenee, ja miksi ei niin kävisi päinsä, koska musiikilla aina on ollut perin lumoava vaikutus, kuten Orfeuksestakin tiedämme, niin heltyy hän, ja viimein hän heittää ikkunastaan kukkasen minulle merkiksi.
Ja kun hän kerran oli jo pitkän aikaa torveensa soitellut ja linnan ikkunaan katsonut, niin aukeni se, ja kaunis käsi heitti häntä kohden jotain valkoista.
— Preivi se on! Hän on jo heltynyt enemmän kuin uskoinkaan, ajatteli
Ringius ja riensi ottamaan maasta paperin.
Kun hän sen avasi niin oli sen sisällä hopeamarkka. Paperissa oli jotain kirjoitustakin. Hän luki sen:
"Maksanut Mats Kustaanpojalle kolmentoista lantakuorman kuljetuksesta 5 äyriä kuormalta, yhteensä 65 äyriä."
— Ei tämä juuri yhteen sovi rakkauden kanssa, tuumaili Ringius.
Parasta on, että menen toisille ja paremmille markkinoille.
Näin tuumien hän alkoi astella poispäin, kun näki kasvot erästä ruutua vastaan painuneina. Litteäksi oli katsojan nenä levinnyt siinä, mutta mitä siitä, kun kasvojen vieressä oli sormi, joka näytti viittaavan. Ringius vastasi samoin viittaamalla, ja katsojan naama vetäytyi hymyyn, ja sormi liikkui yhä nopeammin kutsuen sisään päin.
Ringius asteli linnan portista sisään, ja kohta tuli häntä kohden nainen, joka kutsui häntä luokseen.