— Mitä vaatteita? kysyi Sundelius.
— Tuon ukon vaatteita. Mitä minä niitä koin syötävinä pidän, kun hän kumminkin kuolee.
— Ethän sinä, perhanan akka, vain siellä anna pois minun pyhävaatteitani! huusi sairas ja kohottautui vuoteessa.
— Et sinä kai parhaita vaatteitasi hautaan ota, sanoi akka. Kelpaa sinne huonommatkin.
Valittaen vaipui sairas vuoteelleen takaisin.
— Olisivathan nämä kylläkin hyvät vielä, sanoi Sundelius käännellen vaatteita, mutta ahtaat ne ovat.
— Jos muuten vain sovimme kaupoista, niin se on autettu. Minulla on vielä samaa kangasta, ja kun levitän takin selkäkappaletta ja housujen istuinta, niin eiköhän ne sitten sovi, selitti akka.
— Mutta ensin vaatteet, sitten vasta runo! sanoi Sundelius.
Samana päivänä akka vielä laajensi vaatteet, ja kun ne olivat
Sundeliuksen yllä, sanoi hän miehelleen:
— Katsohan nyt sinäkin, kuinka hyvin ne hänelle istuvat!