— Vai olemme sittenkin joutuneet lähelle hirvittävää kotkanpesää, vaikka neuvoja seuraten olemme koettaneet sen suuntaa välttää.
— Lumimyrsky on vienyt teidät harhaan — huomautti vanhus.
— Entä miten itse asut näin lähellä Alamutia ja kuinka saat olla rauhassa fidaaveilta? — kysyi Vohumeno, jonka epäluulo yhä kasvoi ja joka luuli vanhuksen auttavaisuuden ja vieraanvaraisuuden takana piilevän viekkaan ansan.
— Minäkö? — vastasi vanhus. — Kuka lääkäri-erakkoa hätyyttäisi? Olen laajalti tunnettu näillä seuduin. Kurdistanissa ja Syyriassakin minut tunnetaan. Minut tunnetaan ja minua tarvitaan. Alamutkin minua tarvitsee, sillä harvalla on se lääkitsevien yrttien salaisuus, kuin minulla. Itse Alamutin suurmestari, pelätty Ibn es-Ssabbach, on julistanut majani ja henkeni rauhoitetuksi. Olen kerran pelastanut hänen lempipuolisonsa vaarallisesta taudista.
— Oletko sinä siis Alamutin palveluksessa? — kysyi Haoma, paheksuva väre äänessä.
— En ole enempää Alamutin palveluksessa kuin teidän palveluksessanne tai kenenkä muun tahansa, joka taitoani ja apuani tarvitsee.
— Mutta Alamutin miehet ovat rosvoja, ovat pahempia kuin rosvot. He ovat Ahrimanin kätyreitä maan päällä. Auttamalla pahoja, edistät samalla pahuutta — jatkoi Haoma.
— Alamutin väestä kerrotaan paljon — virkkoi vanhus — ja luulen, että he tekevät paljon tekoja, jotka sotivat Allahin tahtoa vastaan. Mutta minun tehtäväni ei ole heitä rangaista tai heille kostaa. Se on Allahin tehtävä ja yksinomainen oikeus. Allah on avannut minulle yrttien lääkitsevän salaisuuden ja tautien parannustaidon. Minun velvollisuuteni on viljellä tätä taitoa ja tarjota sitä tarvitseville. Jos tapaan haavoittuneen rosvon, sidon hänen haavansa yhtä hyvin kuin sidon rehellisen miehen haavan. Allah on antanut minulle eloa ylläpitävän voiman. Hän yksin saattaa elon kuihduttaa ja katkaista.
— Sinun sijassasi muuttaisin pois täältä toiselle seudulle, missä ei niin räikeitä rikoksia tehdä kuin täällä Alamutissa — huomautti Vohumeno.
— Minäkö muuttaisin pois täältä! Täällä olen syntynyt, täällä isävainajalta perinyt taitoni salaisuuden, täällä varttunut, turpeeseeni kiinnikasvettunut ja täällä vanhettunut. Ei vanhaa puuta enää muualle istuteta. Asuin jo täällä, ennenkuin Alamutin nykyinen väki sinne muutti. Se on osoittanut minulle suosiotaan ja sallinut minun rauhassa asua entisillä sijoillani. Olen kiitollinen siitä. — Kysyinkö teidän nimeänne ja ammattianne äsken? — En. Tiedänkö nytkään, keitä olette, minne kuljette ja mitä asioita ajatte? Silmänne tosin sanovat minulle, että sielunne ovat vilpittömät, mutta äsken pimeässä, jolloin teille apuani tarjosin, en nähnyt silmienne rehellisyyttä.