— Olet omituinen vanhus — sanoi Haoma. Harvassa lienee sinun vertaistasi.
Tämän kuultuaan hymyili vanhus hyvänsävyisää hymyään, ja hänen sisältään kuului taas tuo lystikäs kihisevä naurun ääni.
Vohumenon epäluulo hieman haihtui. Mutta siitä huolimatta hän päätti olla tarkasti varoillaan ja pitää silmällä kaikkia vanhuksen liikkeitä.
— Et ole erehtynyt meidän aikeidemme suhteen, sillä liikumme
Ormuzdin teillä.
Apusi tuli nyt ainakin sopivaan paikkaan — huomautti Haoma.
— Se minua ilahuttaa — virkkoi lääkärierakko. Sillä kahta tyytyväisempi olen, kun tiedän antaneeni apua hyville. Ja koska olette näin odottamatta joutuneet vieraikseni, voin tarjota teille tavatonta huvia, jos haluatte. Tänä yönä on hashish-juhla Alamutissa. Jos tahdotte, vien teidät sitä katsomaan.
— Kuinka se käy päinsä? kysyivät Haoma ja Vohumeno melkein yhdestä suusta. — Alamutiin?
— No se käy varsin hyvin päinsä — vastasi vanhus. — Hashish-juhlaa ei vietetä itse Alamutin linnassa, vaan eräässä salaisessa avarassa luolasalissa, joka on tässä vallan lähellä. Tunnen salaisen käytävän, joka johtaa tähän luolasaliin, ja josta pienen ristikkoaukon kautta saattaa nähdä kaikki, mitä sisällä tapahtuu, ilman että kukaan voi valaistusta salista nähdä pimeässä solassa olevia. Tahdotteko tulla sinne, niin johdan teitä.
Vohumenon epäluulo oli taas herännyt entistään virkeämmäksi, ja hän vastasi, ennenkuin Haoma ennätti mitään sanoa:
— Tarjoumuksesi on houkutteleva; mutta meillä on kiireinen matka mielessä, ja kohta täytyy meidän taas nousta hevosen selkään. Myrskykin kuuluu jo melkoisesti asettuneen.