— Eivätkö Parsin uutiset olleet hyvät?
— Ne olivat kyllä hyvät. Mutta hän itse näytti levottomalta, hänen katseissaan oli jotakin outoa, jota melkein pelkäsin, ja lähtiessään hän näytti niin surulliselta.
Vilkas Ferengis huudahti silloin:
— Ehkä hän sinua…!
Sen pitemmälle hän ei jatkanut, vaan hillitsi itsensä, punastui ja virkkoi korjaten:
— Ehkä hän pelkää yrityksen vaaroja… tai kenties hän oli väsynyt matkasta…
— Hän on tehnyt minulle suuren palveluksen… sanoi Anahita.
Ja ystävättäret vaipuivat kumpikin ajatuksiinsa.
KOLMAS LUKU.
Kun Haoma Anahitan linnasta poistuttuaan nousi orhinsa selkään, oli jo pimeä laskeutunut maille. Hän käänsi ratsun vuorikosken suuntaan ja jätti suitset hölliksi, antaen eläimen vapaasti kulkea edelleen.