— Tämä sana ei vielä velvoita sinua, kuten asian ilmaisu shaahin edessä. Vielä voit lykätä viimeisen ratkaisun, vielä voit peruuttaa ennenaikaisen päätöksesi.
— En sinua ymmärrä… mielettömältä minusta tuntuu neuvosi…
— Ei, se ei ole mieletön… koetahan ymmärtää minua, koeta asettua minun kannalleni… Etkö silloinkaan peruuttaisi päätöstäsi ja lykkäisi ratkaisua, jos tietäisit että pikaisen menosi kautta kokonainen elämä saattaisi joutua hukkaan, kokonainen ihmisonni pirstaantua…?
— Miksi menoni herättää sinussa noin tavatonta levottomuutta? Minä olen jo voittanut arveluni ja pelkoni, ja turvallisuus ja rauha on laskeutunut sydämeeni.
— Ajattele edeltäjättäresi surullista kohtaloa…
— Se tuhosi hänet jo ennen kuin hän pääsi shaahin puheille.
— Et sinäkään vielä ole shaahin istuimen eteen päässyt. Tänä yönä, tai huomisaamuna, kun kuljet linnaan, uhkaavat sinua tuhannet vaarat, ilman että niitä aavistatkaan.
— Allah on suojellut minua asian tiedustelun tuottamista vaaroista ja johtanut suuren yrityksen jo näin pitkälle. Hän on voimakas suojelemaan minua siihen asti, kunnes se kokonaan on toteutunut. — Mikä enää voisikaan minua uhata?
— Etkö tiedä, että oma suloutesi on suunnattoman suuri vaara, joka käynnilläsi shaahin luona joka askeleella on asettava ansan eteesi? Etkö tiedä, että tuhannet silmät ovat tähystelevät verhottomia kasvojasi ja ihanoita silmiäsi, että olet tuhansissa povissa herättävä kuohahtavan himokkaita tunteita? Ja kun saavut itse suurherran linnaan, satelevat hovimiesten katseet ylitsesi, kuin kuuma tulikivi…
— Olen kansan ja Allahin valitsema… kuka minua rohkenisi vahingoittaa kertomapäivänäni, ensimäisenä suurena ja pyhänä päivänäni?