— Suuri lie ansio myös Haomalla, sillä hän on suurvisiirin pojan harras ystävä. Hän myöskin lie puolestamme hyvää puhunut. Huomatessaan Haoman solakkana ja jaloryhtisenä seisovan vanhempainsa ja sisarensa vieressä, lisäsi hän:
— Haoma on isänsä jälkeen, oleva meidän destur mobedimme.
— Terve, Haoma, siunatkoon Ormuzd paluusi kotilieden ääreen! huusivat monet.
Sitten astui Iredsh lähemmäksi pensasaitaa. Hän aikoi puhua. Kansa huomasi sen ja odotti sanaakaan hiiskumatta. Värähtelevällä äänellä puhui Iredsh:
— Tästä onnen sanomasta tulee meidän pyhällä vuorella toimittaa kiitos-uhri Ormuzdille, joka meidän puolestamme on taistellut. Lähettäkää siis sana muihin ylälaakson kyliin, jotta kaikki parsit huomenna ennen auringon nousua tänne juhlapuvuissa kokoontuisivat. Ilmoittakaa myös heille Melikin armopäätös. — Ja tänä iltana sytyttäkää juhlasoihdut ja valmistakaa juhla-ateria, sillä tällaista ilonpäivää ei moni meistä vielä ole kokenut.
Kansa alkoi destur mobedin puhuttua hajaantua eri tahoille. Paljon puhuivat vanhemmat ja nuoremmat keskenään, paljon siinä arveltiin, paljon rakennettiin valoisia tulevaisuuden tuumia.
Haoma palasi, uskottuaan orhinsa Sevaren huostaan, vanhempiensa ja sisarensa seurassa takaisin teltta-asuntoon.
VIIDES LUKU.
Haoma istuutui vanhempiensa ja sisarensa Armaitiksen luo kotilieden vieressä olevalle patjaistuimelle.
Hutoa, Haoman äiti, virkkoi: