— Hän vietäköön viipymättä pois täältä ja vartijat vastatkoot hengellään siitä, että hän kuljetetaan vuoristoon. Mutta muista, parsi, että olet kuoleman oma, jos yrität palata tänne.
— Jää hyvästi Anahita…! Muuta ei Haoma enää ehtinyt sanoa, sillä orjat veivät hänet ulos.
Nyt olivat Anahitan voimat uuvuksissa. Horjahtaen kulki hän vuoteen ääreen, missä Ferengis puoleksi pyörtyneenä oli polvistunut, peittäen päätään silkkipatjoihin.
Hervottomana Anahita vaipui istumaan vuoteelle hänen viereensä ja laskeutui nojaamaan hänen olkaansa vastaan.
Melik viittasi luokseen Abu'l-ganaïmin ja virkkoi hänelle:
— Kutsu ylhäiset papit tänne. — Sitten odaliskit ruvetkoot tanssisalissa soittamaan ja tanssimaan. Ovet avattakoon pappien poistuttua täältä, ja makeata viiniä tarjottakoon, jotta mieliala tulisi hilpeäksi.
Visiiri meni suurherran käskyjä täyttämään.
KYMMENES LUKU.
Äärettömän tuskan tylsyttämin tuntein poistui Haoma orjien kuljettamana shaahin lempipuolison haaremista. Orjat johtivat hänet syrjäiselle pienelle pihalle ja tuuppasivat hänet istumaan kivirahille, jättäen hänen kovat käsisiteensä aukaisematta. Siinä hän sai istua ruuatta myöhäiseen iltaan saakka. Hänen ajatuksensa olivat ikäänkuin pysähtyneet, kuten sen, joka on päähänsä saanut kovan kolauksen. Hänen sisällään vaan tuntui kumea ja kalvava tuska.
Viimein palasi kaksi orjaa viitaten häntä nousemaan ja seuraamaan. He veivät hänet palatsiryhmän pohjoisosassa olevalle pihalle missä kolme satuloitua ratsua odotti. Siellä he päästivät hänen siteensä, jotka olivat jättäneet syvät uurrokset ranteisiin, ja kehoittivat häntä nousemaan ratsun selkään. Haoma totteli kehoitusta, ja senjälkeen molemmat vahvasti asestetut orjat nousivat kumpikin satulaan, asettuen ratsuineen molemmin puolin Haomaa.