— Terve tuloasi, jalo vieras! huusivat herbedit.
Kaksi Iredshin palvelijaa, jotka olivat pukeutuneet puhtaisiin valkoisiin liinavaippoihin ja nivoneet ympärilleen punapurppuraiset vyöt, pysäyttivät Demurin hevosen. Demur hypähti alas hevosen selästä ja astui kolmen saattajansa seuraamana Iredshin jälkeen destur mobedin pihalle, jossa hän ojensi Iredshille pergamentti-käärön.
— Tässä on teille shaahin ja isäni vahvistama vapauskirja, virkkoi hän, laskiessaan sen Iredshin käteen. Ja hän lisäsi:
— Shaahi on käskenyt, että se luettaisiin julki parseille.
— Siunattu olkoon shaahi, ja siunattu jalo isäsi, Hassan Ibn Ali, huudahti Iredsh.
Ja herbedit toistivat hänen huutonsa.
Teltan ovella ojensi Sevare ylhäiselle vieraalle vedellä täytetyn kultamaljan käsien huuhtomista varten. Kultamalja otettiin esille ainoastaan arvokkaimpien vierasten tullessa. Huuhdottuaan ja pyyhittyään kätensä, astui Demur seuralaistensa kanssa isoon teltta-asuntoon, jossa häntä pyydettiin istumaan korkealle musnud-patjalle. Iredsh istui hänen viereensä ja virkkoi:
— Tulit itse, suurvisiirin poika, shaahin kirjettä perille tuomaan.
Kasvojesi näky tuottaa meille suurta iloa.
— Mieleinen on minulle tämä tehtävä — arveli Demur. Jo olen usein muutoinkin aikonut käydä täällä lapsuuteni rakkaita seutuja tervehtimässä.
— Elät alati heimomme muistossa hilpeän luontosi ja meille ystävällisen mielialasi vuoksi. Kovin suureksi ja komeaksi olet tullut siitä, kun täällä viimeksi kävit. Silloin oli leukasi vielä parraton.