Destur mobedin pöydän ääressä olivat soittajat lakanneet säveliään helkyttelemästä ja siirtyivät lepäämään sekä itseään viinillä ja hedelmillä virkistämään. Eräs Demurin seuralaisista, hekumallisen näköinen hovimies, joka soiton kuluessa perin ahkerasti oli viljellyt pöydän viereen kätketyn maljansa sisällystä, keikahti äkkiä pystyyn, kun muuan sievä soittajatar kulki ohi, ja tahtoi häneltä ryöstää suukkosen. Tyttö päästi kimakan huudon ja pakeni muiden soittajattarien pariin. Hovilaisen olisi vielä tehnyt mieli lähteä jälkeen tytön suosiota tavoittelemaan, mutta Haoma oli sanonut Demurille:
— Seuralaisesi ei näy tuntevan parsien tapoja ja vaatimuksia!
Ja Demur oli käskenyt seuralaisensa asettua paikoilleen. Kuitenkin suurvisiirin poika hymyillen virkkoi Haomalle:
— Vielä kerran sinussakin herää lemmentarve; silloin et varmaankaan näin ankarasti pidä kiinni parsien tavoista! — Ja veitikkamaisesti hän sivelsi lyhyttä mustaa partaansa.
Vanha Iredsh ei virkkanut mitään; mutta tuo pikku tapaus oli kuitenkin luonut vakavuuden verhon hänen kasvoihinsa. Sillä hän ajatteli parsien lemmenseikkoja koskevia määräyksiä, jotka olivat mitä ankarimmat ja joita ani harvoin loukattiin.
Pikkutapaus saattaa usein, vaikkapa ohimennen, häiritä hilpeätä tunnelmaa, ja niin tuntui nytkin olevan. Hetken äänettömyys vallitsi destur mobedin pöydässä. Demur huomasi sen ja mietti juuri miten kääntäisi asiat entiselle tolalle, kun samassa kolme miestä lähestyi destur mobedia ja kunnioittavasti tervehti häntä. Yksi heistä sanoi:
— Olemme kulkeneet siihen suuntaan, minne vankienhoitajan, Shirujen, sanottiin paenneen, olemme etsineet häntä kaikkialta, kuitenkaan häntä löytämättä. Pimeän tultua palasimme takaisin.
— Siinä teitte oikein — arveli Iredsh. Mielipahalla ajattelen, että teiltä näin on mennyt hukkaan puolet juhlasta. Mutta korvatkaa nyt vahinkonne.
Miesten poistuttua lykkäytynyttä juhlimistaan aloittamaan, virkkoi
Iredsh:
— Jo sen arvasin, että tuo konna pötki tiehensä.