— Kyllä sen nyt selvästi näkee — huomautti Gurase, — että tuolla vanhalla kyyryselällä oli paha omatunto, kun niin nopsasti lähti käpälämäkeen.
Ja koko pöytäkunta naurahti Gurasen huomautukselle. Sillä vaivaloisesti ja hitaasti ulkokullattu Shiruje oli liikkunut, etenkin viedessään vangeille ruokaa.
— Nyt muistan — puuttui Demur puheeseen, että tännepäin ratsastaessamme näimme tieltä kaukaa puiden aukosta vanhan miehen, joka kiiruhti metsän syvyyteen. Tämä oli noin puolitiessä Raghan ja vuorikylän välillä.
— Se oli varmaan vankien hoitaja Shiruje — sanoi Gurase.
— Tai oikeammin vankien kiduttaja — huomautti Haoma.
— Emme sen enempää huomiota hänen kiinnittäneet, virkkoi Demur.
— Hän on varmaankin paennut Raghaan — arveli Iredsh. — Sieltä on häntä perin vaikea saavuttaa.
Samassa alkoivat soittajat taas helkyttää hiljaisia säveleitä. Destur mobedin pöydän ääreen oli hilpeä mieliala palannut. Iredshin huulilla lepäsi taas hyvänsävyinen hymy, ja hän kääntyi Demurin puoleen virkahtaen:
— Kun näen tässä teidät molemmat nuoret, sinut ja Haoman, jotka jalo ystävyys toisiinsa liittää, muistuu mieleeni, että tänä onnellisena juhlahetkenä toteutuu monta vuotta sitten tehty lupaus.
Ja hän lisäsi kääntyen muiden puoleen: