— Tahdotteko kuulla, mitä kerron? Kaikki kallistivat korvansa lähemmäksi destur mobedia, paremmin kuullakseen hänen puhettaan.
Iredsh alkoi:
— Monta, monta vuotta sitten eli Chorassanin maakunnan pääkaupungissa, Nishapurissa, kolme nuorukaista. Yksi heistä oli tavattoman hyväsydäminen ja samalla viisas. Ystävykset kutsuivat häntä "hyväntekijäksi". Toinen oli mietiskelyyn taipuvainen sekä haaveileva. Häntä kutsuttiin senvuoksi "haaveilijaksi". Kolmas oli tavattoman lujatahtoinen, jäntevä, toimitarmoinen, mutta myös kylmästi punnitseva ja intohimoinen. Hänen liikanimensä oli ystävysten kesken "hallitsija". Kerran heidän ollessa koolla, nuoren innon ja hehkuvien tunteiden värähdellessä, sai se tovereista, jota "hallitsijaksi" kutsuttiin, muut vannomaan, että ken heistä kolmesta ensiksi kohoaisi valtaan ja kunniaan, sen täytyisi nostaa muut toverukset omaan korkeuteensa. — Kutka olivat nuo omituiset nuorukaiset? — kysyi uteliaana Demur.
— Senpä aijon juuri virkkaa — jatkoi Iredsh. — Ystävykset hajaantuivat sitten eri tahoille maailmaan. "Hyväntekijäksi" mainittu on jalo isäsi, nykyinen suurvisiiri Hassan Ibn Ali. Hän on täydellisesti sen nimen arvoinen, jonka hänelle nuorena hänen ystävänsä "haaveilija" ja "hallitsija" antoivat. Hän on koko Persian laajan valtakunnan hyväntekijä, myöskin parsien hyväntekijä. Ja hyvyydellään hän hallitsee näitä avaroita maa-alueita, kansaa ja itse shaahiakin. — "Haaveilija" ei ole kaukana teistä, hän istuu tässä joukossanne; se olen minä.
— Entä "hallitsija"? — kysäsi vilkas Demur.
— Hänestä kernaimmiten en puhuisi mitään, niin synkkä on hänen myöhäisempi kehityksensä ollut. Mutta tiedän, ettette tyydy näin puolinaisiin tietoihin, ja senpävuoksi lausun hänen nimensä, jonka kernaammin jättäisin mainitsematta. Hän on peljätty Ibn es-Ssabbach, assassiinien verinen päällikkö, Alamutin rautainen hallitsija.
Kuullessaan tämän nimen, säpsähtivät kaikki destur mobedin pöydän ääressä istuvat. Sillä pelättävä ja kamala kaiku oli tuolla nimellä.
— Entä miten on käynyt nuoruutenne valan? — kysyi Gurase.
Iredsh jatkoi selittäen:
— Jo nykyisen maan hallitsijan, Melikin isän, Alp Arslan shaahin aikana kohosi hyvä ja viisas Hassan Ibn Ali hallitsijan korkeimmaksi neuvonantajaksi. Hänen vaikutusvaltansa vaan kasvamistaan kasvoi Alp Arslanin jälkeläisen, Melikin, hallitessa ja silloin muisti hän lupauksensa, otti selon Ibn es-Ssabbachin ja minun olopaikasta ja kutsui meidät hoviin Raghaan tarjotakseen meille siellä ylhäisiä virkoja. Mutta minut oli jo sitä ennen heimoni ikävä vallannut, olin muuttanut tänne ja päättänyt kokonaan antautua heimoni palvelukseen. Täällä korkein luottamustoimi tuli osakseni. — Ibn es-Ssabbach taaskin noudatti kutsuja, tuli hoviin ja pääsi Hassan Ibn Alin välityksestä Melik shaahin huomatuimpien neuvonantajani joukkoon. Mutta hänen vallanhimoinen luonteensa ei tyytynyt toissijaiseen asemaan. Hän rupesi pian juonittelemaan, syrjäyttääkseen ystävänsä ja hyväntekijänsä, Hassan Ibn Alin. Monet monituiset kerrat hän koetti hallitsijan tykönä saada jalon suurvisiirin epäluulon alaiseksi. Mutta vaikka hän käyttikin sitä varten mitä pirullisinta viekkautta ja häikäilemättömimpiä keinoja, ei hänen onnistunut järkyttää Melik shaahin lujaa luottamusta suurvisiiriinsä. — Vielä korkeammallekin tähtäsivät hänen kunnianhimoiset tuumansa. Olin kerran kuullut hänen nuorena sanovan, ettei hänen kunnianhimonsa ennen olisi tyydytetty, kuin hän pääsisi maailman hallitsijaksi. — Viimein shaahi itse kyllästyi tähän juonittelevaan ja kunnianhimoiseen neuvonantajaan, ja antoi Hassan Ibn Alille suoranaisen käskyn poistaa hänet hovista. Ibn es-Ssabbach lähti, mutta, luullen tai ainakin väittäen suurvisiirin juonitelleen hänet pois hovista, vannoi hän hänelle ainaista vihaa sekä julmaa kostoa ja vetäytyi sitten assassiinien kanssa pohjoispuolella Kasvinin vuoristoa olevaan Alamutin linnaan, — kuten useimmat teistä tietänevät. Hän tahtoo vaikuttaa ja hallita mistä hinnasta tahansa, ja kuolemaa halveksivine, kätyreineen, fidaavineen, hän levittää tuhoa ja kuolemaa yli Itämaiden.