Samassa kuului ruusupensaan juurelta hiljainen risahdus, ja kohta tuli sieltä esiin pieni stellio-sisilisko, joka peljästyneenä pysähtyi katsomaan puutarhassa olevia ihmisiä. Tumadir riensi sen luo, ja onnistui, muutaman kerran hypähdettyään pakenevan pikkueläimen jälkeen, sandaalinsa pohjalla polkemaan sen kuoliaaksi. Näiden pienten sisiliskojen tappamista piti harras islaminuskolainen velvollisuutenaan, sillä luultiin sen kallella olevalla päänasennollaan matkivan islaminuskoisten rukousta.
— Näittekö sen pahaa katsetta? — huudahti Tumadir. — Paha enne, paha enne. Mutta onneksi sain tuon ilkiön tapetuksi, ja tahdon tänään lisätä rukoukseni moninkertaisiksi, jotta sen vaikutukset jäisivät tehottomiksi.
— Allah on tekevä tyhjäksi jokaisen pahan katseen vaikutuksen — virkkoi Anahita — sillä tehtäväni on hänen määräämänsä ja suosimansa.
Näin sanottuaan hän tarjosi käsivartensa äitinsä Sabeihan nojattavaksi, ja naisten seuraamana hän hitaasti astuen saattoi hänet alas kattopuutarhasta linna-asunnon sisähuoneisiin.
TOINEN LUKU.
Ijäkäs Sabeiha oli seudun taitavin mattojen ja verhojen kutojatar. Useat Melik shaahin komeimmista matoista ja ikkunaverhoista olivat hänen kutomiaan. Kaikki Anahitan palatsin seinä- ja oviverhot olivat hänen tekemiään. Kieltämättä saattoivat nämät kilpailla upeiden Intian kudoksien ja komeiden Kashmirin shaalien kanssa.
Sisäpihan perällä oli Sabeihan kutomahuone. Siinä oli monenlaisia kangaspuita, joihin erivärisiä lankoja oli pingoitettu. Tästä avarasta huoneesta johti ovi plataanien varjostamalle lavealle nurmikolle, jolle lankojen kuivattamista varten oli pystytetty korkeita oksaisia sauvoja. Varhaisesta aamusta alkaen hääri ahkera Sabeiha täällä avustajanaistensa kanssa, kutoen taidokkaan-kuosisia mattoja ja verhoja. Tänne hän nytkin oli rukoilemasta tultuaan, vetäytynyt työskentelemään. Anahita palasi puutarhaan, istuutui jaspisrahille ja rupesi jatkamaan koraaninlukua. Tuntui siltä, kuin hän tänä päivänä monin kerroin olisi tahtonut toimittaa hartauttaan, kuin hän olisi kuumeentapaisella innolla tahtonut puhua Allahin kanssa, valmistuakseen tehtäväänsä ja saadakseen varmuutta ja voimia. Pitkäksi aikaa hän ei kuitenkaan ehtinyt vaipua pyhän kirjansa lukemiseen ja mietiskelyyn, ennenkuin rautaportilta kuului kolme koleata vasaraniskua. Kohta senjälkeen astui pääeunukki, tummaihoinen, laiha mies puutarhaan ja ilmoitti:
— Kurdilainen päällikkö, Mervim, lähettää sinulle, valtijatar, tervehdyksensä ja kysyy, oletko nyt valmis kuulemaan hänen asiaansa.
— Olen valmis — vastasi Anahita säpsähtäen keskeltä lukemistaan.
Eunukin poistuttua Anahita meni avaraan etusaliin, jossa hän istuutui matalalla kohonteella sijaitsevalle, punaisella silkkishaalilla peitetylle keltamarmori-istuimelle. Hän näpäytti kädellään istuimen vieressä riippuvaa hopealevyä; se oli merkki naisille. Ferengis ja muut Anahitan seuralaisnaiset saapuivat kohta paikalle ja asettuivat hietakello-saliin johtavan käytävän luo. Vanha Tumadirkin ilmestyi heidän pariinsa. Kuullessaan askeleita solakäytävästä, vetivät Anahita ja hänen naisensa harsot kasvoilleen. Vähällä olivat he unhoittaa tämän tavan, sillä niin harvoin muu mieshenkilö, kuin eunukki, astui näiden seinien sisälle.