— Niin totta kuin kerran perheeni kanssa toivon pääseväni Allahin kasvoja katselemaan, hänen ikipuutarhojensa ihanuutta nauttimaan, yhtä vakaasti vannon Allahin nimen kautta, että se, minkä olen kertonut, on totinen tosi. Syösköön minut profeetta viimeisenä päivänä sillalta kuolon jokeen, jos sanaakaan olen valehdellut.
Noustuaan patjaistuimelta seisomaan hän lisäsi:
— Teethän lopullisen päätöksesi vasta lähetettyäsi tiedustelijasi asiata tutkimaan ja heidän kauttansa asiastani varmuutta saavutettuasi. Mutta saanko viedä kotia sen lohduttavan sanoman, että olet ottanut asiani tutkittavaksesi?
Nousten marmori-istuimeltaan virkkoi Anahita:
— Sen sanoman voit viedä mukaasi, Mervim. Minkä voin, teen asiasi hyväksi.
Tämän sanottuaan, näpäytti Anahita istuimensa vieressä riippuvaa hopealevyä sekä peitti kasvonsa osoitteeksi, että keskustelu sillä kertaa oli lopussa. Naiset tulivat esille, kasvot niinikään verhottuina.
Mervim hankki lähtöä. Lähtiessään hän sanoi:
— Menen nyt Raghaan; siellä on muutamia kurdilaisystäviäni. Ennenkuin palaan kotia, poikkean tänne kuulustelemaan, olisiko sinulla jotakin määräyksiä minulle jaettavana. — Allahin siunaus tulkoon sinun ja koko huoneesi yli.
Mervim kääntyi ovea kohti, nosti mosaikki-permannolta hopeatuppisen tikarinsa, jonka köytti vyölleen, tarttui koukkusauvaansa ja poistui solakäytävään.
Kurdilaisen poistuttua tunkeutuivat naiset uteliaina Anahitan ympärille. Jokainen tahtoi tietää mitä vieras oli puhunut ja millainen hänen asiansa oli. Vanha Tumadir ei suinkaan ollut hitain kyselemään.