— Olet voimakas, oi Ormuzd; olet valon luoja ja jakelet uutta elinvoimaa luomakunnalle; anna siis nerosi väikkeen valaista maailmaa, anna voimasi pontevuuden murtaa Ahrimanin kavalat hankkeet.
Ja tähän kehoitukseen yhtyivät kaikki hyvät henget.
Ormuzd vastasi:
— Voimani eivät ulotu hyvyyden piiriä ulommaksi. Ahrimanin valtapiiri on laajempi, hänen väkevyytensä minun voimiani suuremmat. Siksi päättyy jokaisen ihmislapsen elämä synkkään selittämättömään kuolemaan, siksi ilkkuvat ihanteet poloisia ja siksi menee elämäntyö sirpaleiksi tai jää kesken.
Verethragna huomautti:
— Ihmisten onnettomuudet meitä lamauttavat, mutta turvaamme sinuun, luotamme sinuun, Ormuzd, ja toivomme sinulta paremmuutta kuolevaisille. Mutta miten apea liekään mielesi, jos itse huomaat täydellistä avuttomuutta.
Ormuzd silloin selitti:
— En huomaa täydellistä avuttomuutta; huomaan vaan hitautta, saamattomuutta, ihmismielten kylmyyttä. Mutta yhä toivon valtapiirini kerran laajenevan, väkevyyteni kasvavan.
— Miten on valtapiirisi laajeneva, miten väkevyytesi kasvava? — kysyivät henget kuorona.
— Välistä avaruuksia vaeltaessani, — vastasi Ormuzd — näen kaukana tulevaisuuden taivaanrantamilla hyvyyden toivekangastuksia. Silloin, te kaikki hyvyyden ja sopusoinnun täyttymistä halajavat henget, silloin on valtapiirini laajeneva ja väkevyyteni kasvava, kun ihmiset liittyvät tehokkaiksi valtani levittäjiksi, jolloin ihmisten yhteistoiminnan into lämpenee helläksi ja vastustamattomaksi kuin säteilevä kevätpäivä, kun sydänten kylmyys sulaa, ja tahdot hyviksi lujittuvat, niin että ihmiset veljestyvät ja painavat hyvyyden leiman koko luomakuntaan.