— Tuossa tulee parsi!

Toinen huomautti siihen:

— Niitä kai nyt rupeaa tulvimaan tänne Raghaan, sittenkuin shaahi on heille julistanut armahduksensa.

Portista sisälle mentyään tuli Haoma leveälle suoralle kadulle, jonka kummallakin puolella oli suuria rikkaita basaareja. Siinä oli laajalti, itse basaarien ulkopuolellakin levitettyinä, mitä vaihtelevimpia korutavaroita: Intian silkkikankaita, Kashmirin shaaleja, arapialaisia mattoja, Jemenin jalokiviä y.m. Ostajia ja myyjiä vilisi viljalti basaareissa ja niiden edustalla. Tosin Haoma, tuo yksinäinen rotkoasukas, joka ensi kertaa täällä liikkui, hämmästyneenä loi silmänsä tähän kirjavuuteen ja väenvilinään. Mutta hän ei malttanut pysähtyä tätä kaikkea lähemmin tarkastamaan. Sillä hänellä oli asiansa ja suuri yrityksensä mielessä, ja se valtasi kokonaan hänen ajatuksensa. Kuljettuaan leveän kadun päähän, saapui hän pienelle torille, jonka äärellä oli etupäässä helmi- ja jalokivimyymälöitä. Suuret valkea- ja punaliinaiset suojuskatokset estivät auringon, vielä näin syyspuoleenkin paahtavien säteiden uuvuttamasta jalokivien ostajia. Tällä pikkutorilla kohtasi Haoma äkkiarvaamatta tuttavan. Arasta, Haoman vankeudesta vapauttaman, parsien uhripaikalla kuolleen Salferin poika, joka nyt komeapukuisena palveli Demuria, liikkui täällä isäntänsä ostoksilla.

Nuorukainen oli niiden hyvien olojen vaikutuksesta, joihin hän odottamatta oli siirtynyt, suuresti hyötynyt. Vankilaluolan ummehtuneen ilman ja nälän tuottama kalpeus oli paennut hänen kasvoistaan ja palaavaa terveyttä ennustava puna oli noussut poskille. Huomattuaan ja tunnettuaan vapauttajansa, destur mobedin pojan, meni Arasta häntä kohti ja heittäytyi, häntä lähelle tultuaan, maahan, täten tervehtien häntä kuin itämaalaista ruhtinasta ainakin.

Haoma ei ensin ollut häntä tuntea, sillä vieras puku ja terveemmät kasvot saattoivat hänet vallan erilaiseksi siitä, jommoisena Haoma hänet parsien vuorikylässä oli oppinut tuntemaan. Mutta kun Arasta kyyryisestä asennostaan loi ylös katseensa Haomaan, tunsi tämä hänen nöyrät silmänsä ja huudahti:

— Nouse toki ylös, Arasta! Mitä sinä minun edessäni maassa ryömit!

Arasta nousi nyt seisomaan ja virkkoi ujosti!

— Terve, valtijas!

— Terve, Arasta! virkkoi Haoma. — Olenpa varsin tyytyväinen, että sinut tapasin, sillä aioin juuri kysyä tietä herrasi Demurin asunnolle.