— Sinne olen minäkin menossa. Olen käynyt ostamassa herrani lempipuolisolle, Menishelle, kaulahelmikoristeen ja palaan sitä viemään herralleni.
He kääntyivät nyt astumaan kaidalle kadulle, joka pieneltä torilta poikkesi vasemmalle. Ohikulkevat katsoivat hieman uteliaasti suoraryhtistä Haomaa, hänen pitkää tummansini-viittaansa ja puhdasta valkoista päähinettään. Nähtyään että hovin palvelija oli hänen seurassaan, monikin, ensin rypistettyään huulensa parsilaista ivaavaan hymyyn, kunnioittavasti väistyi hänen edestään kapealla kadulla syrjään. Sillä Melik shaahi ja Hassan Ibn Ali olivat selvästi osoittaneet suosivansa parseja. Ja koska tämä kulki kultarannerenkaisen hovipalvelijan seurassa, hän varmaankin liikkui parsien asioilla hovissa.
Kaita katu päättyi sileillä, leveillä kiviliuskoilla kivitettyyn rantatoriin. Astujien eteen aukeni nyt avara näky. He olivat näet tulleet keinotekoisen leveän joen rannalle. Tämän joen oli Melik shaahi panemalla liikkeelle tuhansia työmiehiä ja uhraamalla äärettömiä rahasummia eräästä vuorijärvestä johdattanut kaupungin halki. Lukuisat valkeamarmoriset sillat johtivat sen yli, ja kauempana, sen vastakkaisella rannalla, haamoitti siniautereisen ilman verhoamana Melik shaahin suunnattoman lavea-alainen, erivärisistä marmorilajeista rakennettu palatsi. Tuuheat puutarhat, joihin oli istutettu Intian harvinaisimmat puulajit, ja Ceylonin uhkuvasta kasvimaailmasta noudettuja palmuja sekä leveälehtisiä pensaita, pistivät esiin vaaleankeltaisesta marmorista tehtyjen muurien takaa. Palatsirakennusten katoilla liehui purppuranpunaisia ja vaaleansinisiä silkkilippuja, joihin oli kuvattuna kultakuteiset seldshukilaiset puolikuut.
Arasta opasti Haomaa pitkän matkaa järven pohjoispuolista rantaa pitkin, kunnes he tulivat shaahin linnaryhmien kohdalle. Niiden järvenpuolisen laidan keskipalkoille johti leveä valkoinen valkeamarmorinen silta, jonka kummassakin päässä oli jykevä kullattu portti.
— Tämä silta vie shaahin lempipuolison asunnon portin edustalle — huomautti Arasta. Sitä myöten ei kukaan muu saa kulkea, kuin shaahi ja hänen lempipuolisonsa. Kun he tahtovat lähteä ajelemaan, avataan kullatut portit, ja kahdeksanvaljakko, joka vetää jalokivistä säteileviä vaunuja, karauttaa ulos linnasta ja ohjaa kulkunsa tälle sillalle.
— Kuka on shaahin lempipuoliso? — kysyi Haoma hajamielisenä.
— Tällä haavaa hänellä ei kuulu olevankaan lempipuolisoa, siitäperin kuin Turkan Chatun on menettänyt nuoruutensa kauneuden ja joutunut epäsuosioon.
— Oletpa jo ehtinyt kokea yhtä toista, lyhyen olosi aikana hovissa.
— Kuuleehan sitä kaikennäköistä. Kun palvelijat ovat joutilaina, kertovat he toisilleen lakkaamatta hovin uutisia.
— Onko herrasi Demur nyt kotona? — kysyi Haoma, joka oli kokonaan omien ajatustensa maailmassa ja joka ei näyttänyt olevan halukas kuuntelemaan enempiä hovijuttuja.