— Minua pahoittaa, että tällainen kohtelu on tullut osaksesi hovissa. Ja vielä lisäksi minua pahoittaa, etten tänään jouda haihduttamaan sitä ikävää vaikutusta, jonka juuri olet saanut, sillä shaahi lähtee varhain huomisaamuna metsästysretkelle, ja tänään täytyy minun koko loppuosa päivää valvoa sen valmistuksia. Mutta lupaathan, että pian taas tulet minua tervehtimään tänne. Silloin panen toimeen upean perhejuhlan yksinomaan sinun kunniaksesi.
— Kiitän kutsumastasi. Mutta enpä varmasti saata sanoa, milloin voin tänne taas tulla käymään, sillä viipymättä aion lähteä tiedustelumatkalleni Kurdistaniin. Ja se luultavasti vie suuren osan talvea.
— Mutta sieltä palattuasi käyt luonani. Voit muuten olla huoleti siitä, että toimitan sinulle kaikki mitä matkallesi tarvitset.
Demur kiiruhti pois metsästysvalmistuksia valvomaan.
Omituiselta tuntui Haomasta nyt vallan yksin astua kuuluisan ja voimakkaan suurvisiirin eteen. Mutta olihan Demur sanonut häntä ystävälliseksi ja tavoiltaan yksinkertaiseksi. Ei siis erakonkaan tarvinnut häntä peljätä. Lisäksi hän juuri parseille oli osoittanut suurta suosiota. Levollisena ja varmana Haoma siis meni suurvisiirin ovelle, jolle hän varovasti kolkutti. Syvä ääni kuului huoneesta kehoittavan astumaan sisälle, ja seuraavassa tuokiossa seisoi Haoma suurvisiirin edessä.
Tämä oli pitkä mies, vanhuuttaan jo vähän kumaraselkäinen, harmaahiuksinen ja hyväkatseinen. Hänen työhuoneensa oli odotussalia vielä yksinkertaisempi. Siinä ei edes ollut maalauksia seinillä. Huone oli pienenläntä ja kaksi suurta, matalaa pöytää täytti siitä melkoisen osan. Näille pöydille oli kasattu koko joukko pergamentti- ja papyruskääryjä, sillä lukuisat olivat Hassan Ibn Alin valtakunnan eri hallinnonosia koskevat muistiinpanot, suunnitelmat ja ohjesäännöt. Kaikki valtiolliset asiat kulkivat tämän pienen työhuoneen kiirastuli-tarkastuksen läpi. Ja kuitenkin Hassan valitti, ettei hän ehtinyt eikä voinut kaikkiin yksityiskohtiin perehtyä, vaikka hänellä olikin avustaja-tarkastajansa. Sillä joskin ijäkäs suurvisiiri uhrasi suurimman osan päiväänsä ja melkoisen osan yötään valtion toimille, eivät yhden ihmisen voimat ja ajatuskyky sentään riittäneet niin avaran, eriaineksisen valtakunnan asioiden täydelliseen pohtimiseen.
Leveä ja korkea ikkuna aukeni puutarhaan päin, jonka puissa lenti, liverrellen, piipittäen, kaakattaen, jos jonkinnäköisiä lintuja. Nämät olivat suurvisiirin hoidokkaita. Tuon tuostakin hän nousi nahkapalaltaan pergamenttikääryjensä luota ja viskasi siivekkäille suosikeilleen jyviä ja ryynejä. Tämä suuri ihmisystävä oli myös suuri eläinystävä. Nytkin istui leveällä ikkunalaudalla parvi kyyhkysiä, jotka kuherrellen ilmaisivat läsnäoloaan ja ruuanhaluaan. Hieno avattava rautalankaristikko esti pieniä ruokavieraita sisään lehahtamasta. Sillä ne olivat niin kesyjä, että ne alituisesti olisivat häärineet ijäkkään ystävänsä ympärillä, häiriten valtion asiain korkeinta johtoa ja pannen pergamentti- ja papyryskääryt epäjärjestykseen.
Haoman astuttua sisään, kohoitti Hassan Ibn Ali silmänsä edessään olevalta pergamentilta ja loi vieraaseen hyvän katseensa. Hän lykkäsi esiin samanlaisen nahkapatjan kuin se, jolla hän itse istui, ja virkkoi kädenviittauksella kehoittaen Haomaa istumaan:
— Terve, parsilainen Haoma!
Mutta ennenkuin Haoma noudatti ylhäisen isäntänsä kehoitusta, hän huudahti: