— Vähitellen alan maalata sinulle uusia, lohdutti Elisabet.
— Ne olivat käyneet minulle rakkaiksi, sinä olit kiinnittänyt kankaalle niin monta herkullista palaa tästä kodin ympäristöstä. Enimmin minua kuitenkin pahoittaa se, että nuo raakalaiset tärvelivät sen pienennetyn kopion, jonka teit minulle "Atenalaisten laulusta". Se oli sinun kaikkein parhaitasi ja minun silmissäni harvinaisen kaunis taideteos. Se uhkui nuoruuden innostusta kauniiseen ja hyvään. Sen he tahrasivat jollakin likaisella lähtemättömällä aineella ja kaiversivat puukolla kehykseen: "Lahtarikaarti".
Hannes Borg huomasi, että Elisabet kalpeni hänen mainitessaan maalausta "Atenalaisten laulu", ja nyt johtui hänen mieleensä, että siihen tauluun liittyi surullisia muistoja Elisabetin entisyydestä.
Hetken kuluttua Elisabet virkkoi:
— Kunhan pääsen tästä alttaritaulusta, rupean katsomaan mitä tuosta hävityksestä mahdollisesti vielä olisi korjattavissa.
Myöhäisen hetken vuoksi he päättivät palata kotia.
Saatettuaan sisarentyttärensä hänen asuntoonsa Hannes Borg tapansa mukaan lähti pienelle iltakävelylleen.
Rob Roy, joka oli levännyt pihaportaiden luona, liittyi hänen seuraansa. Hedelmäpuutarhan kohdalla se äkkiä rupesi murisemaan.
Hannes Borg katsahti mansikkamaahan ja näki siellä kyyristyneenä miehen, joka koiran murinan kuullessaan koetti lymyillä kyyristymällä vielä syvemmälle.
Hannes Borg lähestyi puutarhanaitaa ja kysyi: