— Kaiketi olette koettaneet saada tuon neitosen luopumaan teatterihaaveistaan, — tarkoitan, olette kai selittäneet kuinka vaikea ja ohdakkeinen ala se on, ja että täytyy omata aivan erikoisia lahjoja, jos tahtoo tulla huomatuksi.
— Minä kyllä olen koettanut panna parastani. Mutta hän on vaimostani saanut vahvan liittolaisen, ja tiedäthän, että kun naisväki saa jotain päähänsä, olemme me miehet voimattomia.
— Kernaasti teen minkä voin — teidän tähtenne. Mutta sen sanon suoraan, etten lähiaikoina ehdi kiinnittää paljoa huomiota muuhun, minä kun taas rupean virkoamaan omille töilleni.
Forsgrén nousi kääseihinsä, puristettuaan moneen kertaan Hannes
Borgin kättä ja kehoitettuaan häntä pian käymään Kuuselassa.
III
Aurinko oli jo kotvan aikaa ollut maillaan, heinäkuun loppupäivien iltahämärä tummeni tummenemistaan. Vastakkaisen rannan kalliometsä heijastui sinisen mustana järveen ja taivas hohti päivänlaskun kohdalla upean keltaisena.
Elisabet ja Hannes Borg olivat järvellä kokeneet verkot. Kalansaalis oli ollut runsas. Särjet ja ahvenet sätkähtelivät veneen pohjalla.
Laskettuaan viimeisen verkon takaisin veteen, he soutivat järven selälle, mistä aina kernaasti katselivat Koivukosken rantaa pikku taloineen, viljelyksineen ja somine metsikköineen. Tavallisesti he näillä souturetkillään kävivät vastakkaisella rannalla asti, missä jyrkkien kallioiden juurella oli kirkas "terveyslähde". Ylhäällä kallioilla oli tasainen paikka, mistä avautui laaja näköala yli seudun, aina kirkonkylään asti. Elisabet kertoi sieltä ylhäältä löytäneensä paikan, joka oli soveltunut maalattavaksi häneltä pitäjän kirkkoon tilattuun alttaritauluun.
— Tuletko pian katsomaan luonnostani? hän kysyi. Olisi hauskaa kuulla sinun mielipiteesi.
Hannes Borg sanoi tekevänsä sen jo seuraavana päivänä. Samalla hän pahoitteli, että niin moni Elisabetin maalaamista pienistä tauluista kapinan aikana oli tärveltynyt.