Kunnioittaen: Hannes Borg.'
Hän sulki tämän kirjeen ja shekin kuoreen ja jätti sen Louhivaaran autonkuljettajalle, joka vielä viipyi portilla, keskustellen renkipojan kanssa. Senjälkeen hän tunsi sisällään kolkkoa tyhjyyttä. Lopputili oli tehty, kummallakaan ei enää tuntunut olevan toiselle mitään lisättävää.
Illalla tuo tyhjyydentunne kävi sietämättömäksi, ja hän päätti lähteä
Kuuselaan. Hänen tullessaan perille oli Fredrika rouva yksin kotona.
Hän sanoi miehensä olevan neuvottelemassa osaviljelystoverinsa kanssa
ja pian palaavan kotia.
Talonemäntä vastaanotti tohtori Borgin herttaisesti kuin aina, mutta hän oli alakuloinen, ja hänen syvissä silmissään oli kostea väike.
— Olen kovin pahoillani, hän sanoi, että tohtori serkkuni tyttären kautta on saanut niin suuren surun. Kuka olisi uskonut, että Aino voisi olla tohtorille niin kiittämätön ja että hän voisi antautua sellaiseen elämään!
— Minun syytäni on ollut, virkkoi Hannes Borg, että olen odottanut hänessä olevan sellaisia tunteita, joita hän ei ole minua kohtaan tuntenut.
— En puolestani sentään tuomitse Ainoa, sillä en luule, että hänen luonteensa on huono. Hän on heikkoudessaan langennut Eversenin pauloihin.
— Heikko hän ei ole, päinvastoin hyvin lujatahtoinen. Hän kyllä tietää, mitä tahtoo, ja mitä hän tahtoo, sen hän järkähtämättä toteuttaa.
Metsänhoitaja Forsgrén astui sisään ja huudahti:
— Tervetuloa! Miten se potilas nyt jaksaa? Kuulimme sairaudestasi, ja aioin juuri tänä iltana käydä sinua katsomassa. Mutta olethan jalkeilla, siis vaara on ohi.