— Kiitän teitä suoruudestanne. Toivon, että elämä auttaa teitä kantamaan suruanne.
Aino Vanajan silmissä oli myötätuntoon vivahtava ilme. Hannes Borg käänsi pois katseensa ja läksi.
* * * * *
Sillä aikaa kuin Hannes Borg oli kirkonkylän majatalossa, saapui Veikko Aavikko Koivukoskelle. Hän kysyi tohtori Borgia, ja kuultuaan, että tämä oli käymässä kirkonkylässä, hän jäi odottamaan. Odottaessaan hän muisti, että tohtori kirjeessään oli maininnut rouva Elisabet Borgin palanneen ulkomailta. Ja saatuaan Henrikalta tietää hänen asuntonsa, Aavikko lähti hänen puheilleen. Hänen tulonsa oli Elisabetille yllätys, siksi vähän oli Hannes Borg hänestä kertonut, jotta ei Elisabet odottaessaan hänen tuloaan olisi käynyt levottomaksi.
Veikko Aavikko istuutui Elisabetin pyynnöstä. Ja kun tuo hänen kauan odottamansa hetki viimein oli tullut, oli hänen kiire täyttää hänelle uskottu tehtävä. Hän kaivoi esille lompakostaan kirjeen, jonka kuori oli likainen ja rypistynyt, ojensi sen Elisabetille ja sanoi juhlallisesti:
— Tuntuu kuin raskas kivi lankeaisi hartioiltani, kun saan antaa rouvan omiin käsiin tämän kirjeen. Vannoin toimittavani sen perille, jos jäisin eloon ja löytäisin asuinpaikkanne.
Elisabet repi kuoren auki ja luki:
'Rakas Elisabet!
Kun kirjoitan tätä, ei minulla ole muuta kuin tunnin verran elonaikaa. Sen kuluttua on minut määrätty ammuttavaksi. Vartijani, Veikko Aavikko, on luotettava mies, ja hän on luvannut tuoda tämän kirjeen perille.
Vihamieheni, Simo Myyrä, oli seurannut minua matkan päässä silloin, kun autoin Sinut ja enosi pakenemaan. Hän ilmiantoi minut tästä, hankki lisäksi vääriä todistajia, että minä muka olin kavaltanut punakaartin varoja, antanut tietoja valkoisille, y.m. Hän kadehti johtavaa asemaani ja tiesi, että hän syrjäyttämällä minut pääsisi sijalleni. Olin joskus kiivaudessani tullut häntä loukanneeksi, niin että hän kantoi minulle vanhaa kaunaa. Mainitsen tämän sentähden, että tietäisit kuolemani syyn.