Vappu loi niihin tutkivan katseen, sieppasi ne käsiinsä ja sanoi:
— Tässä alkaakin tämä vaatteen puoli olla hyvin huonoa.
Ja Elisabetin äskeisestä huomautuksesta huolimatta hän jatkoi:
— Täällä kävi eilen eräs pitäjän mies, Taavi Keto, ja hän kertoi, että nyt herrat aikovat laskea meidän köyhien niskoille mahdottomat verotaakat, että me saamme maksaa koko sen sodan kulut. Ja se Taavi kehoitti vaan tekemään vastarintaa ja olemaan maksamatta, sillä olemme jo muutenkin liiaksi saaneet kärsiä.
— Se oli ilmeisesti noita ilkeämielisiä kiihoittajia, jotka pettävät kansaa. Vapun ei pidä niitä kuunnella. Veroja tietysti korotetaan, mutta kaikille, ei vaan köyhille. Ja tämä korotus tapahtuu jokaisen varojen mukaan. Siltä, jolla ei mitään ole, ei voida mitään ottaa. Muuten on ikävää, että Vappu aina on näin katkera. Eikö Vappu käsitä, että esimerkiksi minäkin elän työlläni. Minä vaan teen toisenlaista työtä, taidetyötä. Paraikaa minulla on tekeillä alttaritaulu pitäjän kirkkoon.
— Se sama Taavi Keto sanoi, ettei pitäisi ollenkaan olla kirkkoja, eikä pappeja. Ja se sanoi, että ei tarvitse uskoa taivaaseen eikä helvettiin.
— Jos emme usko, että ulkopuolella meitä on taivas ja helvetti, tulee meidän kuitenkin uskoa siihen taivaaseen ja helvettiin, joka on omassa sydämessämme. Tarkoitan hyvään ja pahaan, joka on jokaisen sydämessä.
Vappu tuijotti tylsänä eteensä, ja Elisabet huomasi, ettei hän kyennyt käsittämään tällaista puhetta, ja hän sanoi lähtiessään:
— Kun Vappu täydelleen paranee, olisi meillä työtä vihannespuutarhassa. Ja sitten Vappu tulee ruualle ja kahville meidän keittiöömme…
Palatessaan Koivukosken pihalle tapasi Elisabet pojan polkupyörineen. Hän oli tuomassa kirjettä Louhivaaran hovista Everseniltä. Poika sanoi siihen odotettavan vastausta.