Hänen katseensa kääntyi vaistomaisesti autoon.
— Katselette uutta autoani. Mitä siitä pidätte? kysyi Julius Eversen.
— Se on komea.
— Ennenkaikkea se on mukava. Saanko houkutella herrasväkeä pienelle koeajolle? Jos sallitte, pyydän saada viedä teidät autollani kotianne — tai ehkä saan kunnian pyytää teitä pienelle käynnille Louhivaaraan?
— Kiitos, sanoi Hannes Borg lyhyesti, mutta ilta on jo käsissä ja minulla on vielä yhtä ja toista toimitettavaa kotona. Mutta jos tahdotte vaivautua viemään meidät perille Koivukoskelle, olemme kiitolliset.
Julius Eversen kumarsi kohteliaasti, avasi auton oven ja auttoi kädestä Elisabetia hänen noustessaan ajoneuvoihin.
— Olkaa hyvä, herra tohtori!
Yhtenä sujahduksena auto kiiti kaarevan niittytien päähän. Vanha Henrika, Hannes Borgin uskollinen palvelijatar, oli jo kaukaa huomannut tulijat ja riensi pihan poikki portille. Portin pieleen oli sidottu hevonen rattaineen. Hannes Borg tunsi metsänhoitaja Forsgrénin ajokalut ja samassa Henrika ehättikin kertomaan:
— Se vorstmestari on jo kauan verannalla odottanut tohtoria.
Autoretkeläisten astuttua pois ajoneuvoista Julius Eversen aikoi hyvästellä heitä ja kääntyä paluumatkalle. Mutta Elisabet ehdotti nyt vuorostaan: