Ensimäisellä kerralla Aino Vanaja kertoi kuinka hän edellisenä syksynä eräässä maaseutukaupungissa, jossa hänellä oli ollut konttoripaikka, oli seurannut sen teatterin ohjelmistoa. Ja kun kerran oli esitettävä "Elinan surma", oli nimiosan esittäjätär pari päivää ennen näytäntöä sairastunut. Teatterin johtaja tunsi Aino Vanajan ja tiesi hänen eräässä juhlassa maalla menestyksellä esiintyneen Elinana. Ja kun kappaleen oli määrä mennä helppohintaisena uusintana, uskoi hän tuon osan esittämisen Aino Vanajalle ja antoi hänelle pari kolme harjoitusta. Ja niin hän tuli ensi kerran esiintyneeksi suurehkolle yleisölle. Eräs näytännössä ollut arvostelija oli kiittävästi maininnut hänen näyttelemisestään, kuitenkin huomauttaen, että vasta-alkaja selvästi pilkisti esiin. Tämä esiintyminen ja sen johdosta annettu tunnustus oli häntä rohkaissut jatkamaan.
Hannes Borg selitti aluksi oppilaalleen näyttämötaiteen aseman muiden taiteiden piirissä. Sitten hän loi yleiskatsauksen suuriin näyttämökausiin antiikista alkaen. Aino Vanaja näytti koko sielullaan seuraavan tätä esitystä, ja hänen silloin tällöin tekemänsä kysymykset osottivat syventymishalua.
Näiden valmistavien tuntien jälkeen he päättivät ryhtyä osa-analyysiin, ja Hannes Borg ehdotti, että he ensiksi rupeaisivat tutkimaan Shakespearen "Othelloa".
— Mutta eikö Desdemona, tuo enkelinviaton olento, ole dramaattisesti epäkiitollinen? kysyi Aino Vanaja.
— Neiti hyvä, huomautti Hannes Borg hiukan ivallisesti, mutta samalla ystävällisen oikaisevasti, ei nyt vielä voi olla kysymys dramaattisen primadonnaosan valitsemisesta. Me tutkimme vasta näyttämötaiteen aakkosia, tai korkeintain harjoittelemme tavailemista. Roolitutkimisen tulee perustua koko kappaleen tutkimiseen. Ei yksityinen osa ole irrallaan kappaleesta. Ja "Othello" on Shakespearen täydellisimpiä luomuksia. Mikä psykologinen syvyys luonteiden erittelyssä, mikä suuremmoinen taito kasvavan intohimon kuvaamisessa. Joka sana on tärkeä, välttämättömänä kehittyy toiminta, ja tragiikka ulottuu äärimäisiin rajoihinsa…
Aino Vanaja häpesi hätäisyyttään ja virkkoi:
— Kuinka typerä olenkaan!
* * * * *
Eräänä iltana elokuun alkupäivinä Aino Vanaja ja Hannes Borg istuivat
Koivukosken päärakennuksen puutarhakuistikolla. He olivat syventyneet
"Othellon" viimeiseen näytökseen ja joutuivat pelkästä lukemisesta
sen järkyttävän vaikutuksen valtaan.
Henrika toi kuistikolle teetä ja loi salaa molempiin tutkivan katseen.