Rouva Forsgrénin ystävälliset lapsensilmät hohtivat surullisina ja hän huokasi syvään sanoen:
— Mitä me sille voimme, että kapteeni Eversen tanssi enemmän Ainon kanssa kuin muiden.
Syntyi kiusallinen hiljaisuus, jonka Hannes Borg viimein keskeytti:
— Kapteeni Eversenillä on päähänpistonsa ja oikkunsa, eikä hän huoli siitä, jos hän niillä loukkaa muita.
Aino Vanaja tuli nyt saliin vieraita tervehtimään. Hänen kasvoissaan oli jotain outoa ja uhmaavaa. Hän koetti kuitenkin esiintyä iloisena ja löi leikiksi pitäjän naisten suuttumuksen:
— Minun tasapainoani tämä vähäpätöinen seikka ei saa horjumaan.
Minua vaan pahoittaa, että tädillä sentähden on ollut ikävyyksiä.
Hannes Borgia ei miellyttänyt se, että Aino Vanaja otti asian niin kevyeltä kannalta. Tuo uhma ja toisten mielipiteen ylenkatsominen oli hänestä vastenmielinen. Ja sitten hän ajatteli: oliko neiti Vanaja sisimmässään iloinen Eversenin osoittamasta huomaavaisuudesta?
Hän olisi tahtonut sanoa jotakin, mutta selittämätön vaisto esti häntä sitä tekemästä.
Fredrika rouva tajusi, että tilanteessa oli jotain väkinäistä, ja haihduttaakseen ikävän tunnelman hän ehdotti, että kahvia odotettaessa naiset lähtisivät kävelylle puutarhaan, jotta Elisabet näkisi sen paikan, mistä rouva Forsgrén halusi saada heidän talonsa maalatuksi, ja että Forsgrén sillä aikaa näyttäisi tohtori Borgille mehiläisiään.
Ehdotukseen suostuttiin kernaasti. Mutta heidän astuessaan
pihanpuoleiselle kuistikolle, ajoi Eversenin auto portaiden eteen.
Siinä istui ainoastaan kuljettaja, joka toi neiti Vanajalle kapteeni
Everseniltä ison ruusuvihon ja kirjeen.