— Te nuoret olette niin valmiit uhmailemaan. Ja uhmailkaa vaan minun puolestani, kun uhmanne on oikeutettua. Mutta se, mitä sinä sanot pikkumaiseksi suuttumukseksi, on itse asiassa suureksi osaksi oikeutettua loukkautumista Eversenin ylimielisen käytöksen johdosta.
— Se on totta, että kapteeni Eversen suvaitsi tanssia enemmän minun kuin muiden kanssa. Ja se voi olla hänen asiansa. Mutta se ei ollut minun syyni, en minä häntä siihen kehoittanut.
Fredrika rouva puuttui nyt puheeseen:
— Minusta on kyllä ikävä, että verrattain pienestä seikasta on nostettu suurta melua, ja se voi vielä kiihtyä, jos Aino lähtee huviretkelle. Mutta paha on myös suututtaa kapteeni Everseniä. Hän on rikas ja aulis auttamaan. Hän ehkä lainaisi Ainolle rahoja hänen opintoihinsa.
Forsgrén nuhteli närkästyneenä:
— Sinä, Fredrika, olet joskus vallan sokea teatteri-innossasi. Eversen on viimeinen henkilö, jonka puoleen on käännyttävä raha-asioissa. Hän vaatii aina erityisen korvauksen antamastaan avusta.
— Mutta setä näyttää pitävän minua lapsena, jota voi kohdella mielivaltaisesti. Minä en pelkää kapteeni Everseniä, olenhan jo nuoresta saanut tulla omin neuvoin toimeen ja osaan pitää varani. Te nähtävästi pidätte Everseniä hirviönä. Minulle hän on näyttänyt ainoastaan ritarilliset puolensa.
— Hän osaa olla ritarillinen ja rakastettava, silloin kun tahtoo ja niin kauan kuin se häntä itseään miellyttää. Toiste hän taas voi olla häikäilemätön, jopa raakakin, huomautti Elisabet.
Aino Vanaja loi Elisabetiin pitkän, kysyvän katseen.
— Minä en salli, että lähdet tuolle huviretkelle, huudahti Forsgrén, kun sinne yksinomaan tulee nuoria ja kun pidot ovat syrjäisellä karjatalolla.