— Mitä loukkausta tarkoitatte?
— Sitä kunnianloukkausta siellä kapteeni Eversenin pidoissa. Olihan se hyvin suuri loukkaus, kun kapteeni vieraiden nähden ajoi minut pois pidoista, joihin oli minut kutsunut. Olen aikonut nostaa siitä kanteen häntä vastaan, sillä olihan monia kymmeniä todistajia, niiden joukossa herra tohtori itse. Mitä tohtori tästä asiasta oikein meinaa?
— En saata puolestani käsittää, että kapteeni Eversen olisi tehnyt itsensä syypääksi kunnianloukkaamiseen.
— Vai ette, kiljaisi Herhilä kiivastuen. Enkös minä ole auttanut häntä lainaamalla hänelle rahoja, melkoisen summan! Sillä eivät sen miehen ahväärit ole niin hyvät, kuin miltä ulkoapäin näyttää. Ja miten hän elää? Se nainen, joka oli emännöitsijänä Louhivaaran hovissa ja jota Eversen sanoi leskirouvaksi ja serkukseen, ei se ollut mikään rouva eikä serkku. Se oli yksi monia kapteenin lyhytaikaisia heiloja, ja se suuttui pahasti kun kapteeni niin hurjasti hakkaili sitä neiti Vanajaa, pani pillit pussiin ja pötki tiehensä.
— Nuo ovat asioita, joihin minä en tahdo sekaantua. Ja kun kauppias Herhilä kysyi mielipidettäni, niin on vakaumukseni se, että ette mitään voita, jos nostatte kanteen kapteeni Everseniä vastaan, sillä olitte liiaksi maistanut väkeviä ja siinä tilassa tarvitsitte lepoa. Kapteeni teki teille päinvastoin palveluksen.
— Vai niin, kiivastui Herhilä, se minun olisi pitänyt tietää, että emme me kansanmiehet saa tukea ja puolustusta herroilta. Herrat vetävät kaikki yhtä köyttä, se on tunnettu asia.
— Erehdytte, jos luulette minua tässä asiassa puolueelliseksi; minä en puolusta kapteeni Everseniä, mutta kun olette kääntynyt minun puoleeni, olen sanonut mielipiteeni.
Loukkaantuneena siitä, ettei ollut saanut kannatusta, poistui Herhilä. Kun hän nousi ajoneuvoihinsa, ajoi Eversen autossaan portaiden eteen.
Herhilä ei tervehtinyt häntä, vaan loi häneen vihamielisen katseen, läimäytti hevostaan piiskalla ja ajoi tiehensä.
Eversen tuskin kiinnitti häneen huomiota.