Kun Hannes Borg myöhään illalla palasi Helsingistä Koivukoskelle, tuntui hänen kotinsa autiolta ja kolkolta. Hän käveli edestakaisin salissa ja työhuoneessaan, unhoittaen illallisensa, jonka Henrika hänelle oli huolellisesti valmistanut. Tuontuostakin hän pysähtyi katselemaan seinällä riippuvaa Aino Vanajan muotokuvaa. Ja nuo silmät näyttivät seuraavan häntä minne hän asettuikin huoneessaan. Kuinka hän rakasti noita piirteitä, kullanhohteista tukkaa ja ihmeellisiä sinisilmiä. Nyt oli tullut hänen elämänsä suuri tunne, joka oli kietonut valtaansa koko hänen olemuksensa. Alussa se oli ollut melkein taidepalvontaan vivahtavaa harrasta ihailua. Nyt se oli kasvanut suureksi vastustamattomaksi intohimoksi, joka kaipasi vastakiintymystä ja vaati omistamista.
Hän tiesi, että Aino Vanaja ja Elisabet aikoivat viipyä pari päivää Berlinissä ja sieltä matkustaa suoraa päätä Müncheniin. Jos hän nyt kirjoittaisi heille, saisivat he perille tultuaan häneltä tervehdyksen. Hän päätti jo sinä iltana kirjoittaa molemmille. Hän istuutui työpöytänsä ääreen ja tarttui kynään. Kummalleko hän ensin kirjoittaisi? Mietittyään hetken hän päätti rauhoittaa tunteitaan kirjoittamalla ensin Elisabetille:
'Rakas Elisabet!
Vaikea on minun sanoin kuvailla kuinka hylätyksi tunnen itseni Teidän molempien lähdettyä. Koivukoski on vallan kuin autio. Helsingistä palattuani kuljin iltapimeässä pihalla ja tein kierroksen Sinun pienelle huvilallesi. Oli outoa, kun ikkunoista eivät pilkoittaneet tuttavalliset tulet. Ja nyt istun tässä, hiljaisessa työkammiossani, ja ajattelen, että kuusi kuukautta on pitkä aika — ylen pitkä sille, joka odottaa. Mutta teen väärin, kun näin valitan, sillä tiedänhän, miten tärkeä tämä matka on Sinulle, sekä mielesi tasapainolle että taiteellesi. Ja toivottavasti jonkun ajan kuluttua totun ja opin mukautumaan yksinolooni. Olisipa hauska, jos Münchenissä pääsisitte asumaan Weilerin täysihoitolaan. Rouva ja herra Weiler ovat herttaisia ihmisiä. He osaavat täysihoitolaisissaan herättää viihdyttävän kodintunteen. Kirjoita minulle usein, en odota pitkiä kirjeitä, kirjekorttikin riittää, niin että näen, miten voitte ja viihdytte. Ja luonnollisesti olen kiitollinen, jos annat minun seurata neiti Vanajan opintoja, edistymistä ja hänen elämäänsä suurkaupungissa. Kuinka onnellinen olen tietäessäni, että Sinä olet siellä häntä tukemassa.
Levottomasti odottaen ja lämpimästi tervehtien
Hannes.'
Nyt hän oli siksi tyyntynyt, että saattoi ryhtyä kirjoittamaan Aino
Vanajalle:
'Kunnioitettava Neiti!
Yksinäni työhuoneessani myöhäisenä iltahetkenä muistelen elävästi niitä draamallisia keskusteluja, joita minulla oli Teidän kanssanne tässä samassa huoneessa. Ne antoivat paljon uutta sisällystä elämääni ja saivat minut toivorikkaasti odottamaan niitä taiteellisia saavutuksia, joihin lahjanne selvästi viittaavat. Nämä "tunnit" kävivät minulle rakkaiksi, ja niiden keskeytys on luonut elämääni tyhjyyttä, jota en voi millään täyttää.
Toivotan Teille hartaasti kaikkea menestystä ja pitäisin erittäin onnellisena tapauksena sitä, että pääsisitte ystäväni Vincenzo Olivan oppilaaksi. Silloin saisitte varman pohjan tulevalle taidetoiminnallenne. Jos sattuisi niin ikävästi, ettei hän enää olisi Münchenissä, tai että sota olisi aiheuttanut mullistavia muutoksia hänen oloissaan, pyydän Teitä viipymättä sähköttämään minulle, niin että voin kääntyä toisten henkilöiden puoleen.