— Olen kauan turhaan tiedustellut olinpaikkaasi, Väinö, ja olen hyvin iloinen, että sattumalta viimeinkin sinut tapasin. Minulla on paljo puhuttavaa kanssasi.
Väinö katsoi poistuvien toveriensa jälkeen ja sanoi ääni epävarmana:
— Minulla on vähän kiire… on tilipäivä ja… tuolla talossa maksetaan palkkoja.
— Käy siis ensin saamassa tilisi ja palaa tänne, minä odotan, ja saamme sitten puhua enemmän.
— Asun tässä naapuritalossa ja siellä odottavat minua ruualle, sanoi
Väinö vältellen.
— Sen asian voimme järjestää. Tahtoisin, että tulisit minun kanssani
Koivukoskelle ja jäisit sinne asumaan.
— Olen vielä kiinni näissä metsätöissä.
— Voimme kai saada sopimuksesi peruutetuksi. Väinö vaikeni hetken.
Sitten hän virkkoi:
— Minua kohdeltiin siellä Koivukoskella tylysti, kun viime kerralla siellä kävin.
Hannes Borg muisti, että Väinö kerran, ollessaan rappiolla ja juopuneena, oli tullut Koivukoskelle ja tahtonut tavata isäänsä, mutta että metsänhoitaja Forsgrén kovakätisesti oli ajanut hänet pois. Hän selitti: