Väkeä alkoi linnan eri rakennuksista virrata kappeliin. Esiin tuli joukottain kalparitareita, hartioilla valkeat viitat punaisine risti- ja miekkakuvineen. Siinä tuli linnan päällikkö, Konrad von Meindorf, tyttärensä Gertrudin kera. Puutarhasta toi vartija Atsonkin aamumessuun. Westhard oli määrännyt että hänen joka jumalanpalveluksessa piti olla läsnä, jotta hän lopulta tottuisi rakastamaan ja omistamaan kirkon pyhiä menoja.
Atso seisoi lähellä oven suuta olevaa pilaria ja tuijoitti alttarilla palavia ohuita ja pitkiä vahakynttilöitä ja alttaripöydän yläpuolella riippuvaa ristiinnaulitunkuvaa. Ja kun hän sakastista päin kuuli kellojen kilinää ja näki miten Westhard, puettuna komeaan kullalla kirjailtuun valkeaan kaapuun, kulki ylös ja alas alttarin portaita, tuon tuostakin polvistuen ja taas nopeasti nousten ylös — kun päälle päätteeksi vihkiveden pirskoittajat rupesivat kiertämään ympäri kirkkoa — silloin Atsosta tämä kaikki tuntui kammottavalta taialta, jota hän olisi tahtonut paeta, rientääkseen Väinäjoen aalloissa huuhtelemaan pois kaiken saastan, mikä täällä oli hänen ruumiiseensa tartutettu.
Alobrand oli niinikään liittynyt muuhun kirkkoseuraan ja istuutunut hämäräiseen soppeen. Joskohta nämä ulkonaiset menot hänelle jo aikoja sitten olivat käyneet vastenmielisiksi, tuli hän messuun laulun ja soiton vuoksi. Ja kun hän nyt kuuli parvelta pienten urkujen värähtelevät äänet, muisti hän kevättä, kukkivaa tuomea ja sen ympärillä hyörivien mehiläisten urkuhuminaa. Hänen mielensä muuttui keväiseksi ja toivorikkaaksi. Hän ajatteli miten hän tuomien kukkiessa ensi suvena oli kulkeva liiviläiskorvessa, hengittäen vapaata ilmaa ja kylväen valistusta luonnonvirkeisiin ja vastaanottaviin mieliin.
IV.
Illan suussa istuivat linnanpäällikkö Konrad von Meindorf ja ylipappi Westhard linnan alapuutarhassa. Westhard oli ollut päällikön päivällisvieraana, ja päivällisen jälkeen olivat isäntä ja vieras siirtyneet puutarhaan juomaan.
— Viini on sentään jaloa juomaa! Syödessä se kotitekoinen olut vielä menettää, mutta juomingeissa viini on välttämätön. Maljanne, Westhard!
Linnanpäällikkö tarttui korkeaan hopeapikariinsa ja kilisytti sitä vieraansa pikariin.
— En moiti oluttannekaan. Onpa se voimakasta ja hyvänmakuista, ja kun tyttärenne Gertrudin valkeat ja kauniit kädet sitä haarikkaan kaatavat, se maistuu kahta paremmalta.
— Kas vaan, olette monipuolinen. Olen huomannut teidät lujaksi Herran mieheksi ja taitavaksi sotajuonten keksijäksi. Tänään näin että mestarillisesti osaatte seurustella kauniimman sukupuolen kanssa.
— Munkkikaapu ei sulkene pois kohteliaisuutta, ritari von Meindorf. Minä varsinkin koetan teidän kodissanne seurustella rippilapseni kanssa tuttavallisesti, jotta hän vapautuisi ujoudestaan ja pelokkaisuudestaan.