Nunnus löi taas kolmasti noitarumpuunsa ja lähti juhlallisen näköisenä astumaan asunnolleen synkeikköön.
Hänen lähdettyään alkoivat nuoret miehet nylkeä hirveä ja leikellä sen lihoja vartaaseen pantaviksi. Simahaarikat kiertelivät vielä, mutta niitä ei maisteltu yhtä ahkerasti kuin äsken. Jännityksellä kaikki odottivat Nunnuksen paluuta.
IX.
Astuttuaan koko päivän korpimaita saapuivat Alobrand ja Atso täysikuun juhlan iltana liiviläisten pääkylään. Atso riensi heti joen rannalle katsomaan oliko hänen isänsä maja vielä paikoillaan. — Se oli autiona ja asumattomana.
Atso sanoi surullisena:
— Isä on muuttanut manalle.
Hänen yksitoikkoisesti ilmaisemansa suru teki Alobrandiin syvän vaikutuksen. Hänellekin oli suuri pettymys, että Atson isä oli kuollut. Hänen avullaan hän oli toivonut helpommin saavuttavansa vaikutusvaltaa liiviläisten keskuudessa.
— Menkäämme Gervederin majalle, sanoi Alobrand. — Hän ja hänen sukunsa olivat uskollisimpia ystäviäni viime oloni aikana täällä.
Mutta Gervederin talo oli tyhjänä.
— He ovat jo lähteneet tammikkoon täysikuun juhlaan, huomautti Atso.