Sundberg hymyili ivallisesti, viittoili ykskaikkisesti kädellään, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: puhu, puhu vaan, poikani, ja lähti tunnilleen.
Kun hän oli mennyt, kysyi rehtori miltei ystävällisesti:
— Tämä on ikävä juttu. Kuinka sinä olet ryhtynyt tällaiseen?
Filosoofi heltyi äkkiä, hänen äänensä värisi.
— Maisteri Sundberg epäili minua, epäili suotta, sillä minä en ole koskaan hänelle valehdellut.
— Aavistan, että koko luokka on takanasi, sanoi rehtori pudistaen päätään miettiväisenä.
Filosoofi palasi alakuloisena luokkaansa. Hänestä oli kaikki yhdentekevää.
YLIOPPILASKIRJOTUKSET.
Maaseutukaupungin pienipiirteisessä elämässä olivat ylioppilaskokelaat sangen keskeisiä henkilöitä. Helmikuun lopussa he olivat päättäneet varsinaisen koulunkäyntinsä, pitäneet penkinpainajaisensa, ja nyt kulkivat he kadehdittavina vapaaherroina pitkässä rivissä katuja, ymmärsivät hillitysti pöyhkeillä ja esiintyä mahtipontisesti kahviloissa. Mutta vaikka he tekeytyivät huolettomiksi ja lauloivat itsetietoisina:
— Iloitkaamme abiturientit, kohtahan alkaa meille tentit,