Muori toi sylyksellisen puita ja ryhtyi tulta tekemään.
— Suotta poltatte. Eihän siellä ole kylmä ulkonakaan, murahti Pankkiiri lehtensä takaa, pölläyttäen valtavan savupilven piipustaan; hän oli huolissaan illan puolesta.
— Ei se lämmin luita riko. Ilmankin aina kitiset niistä hampaistasi, sanoi akka hengästyneenä, rapistellessaan poroja esiliinaltaan.
— Laittaisitte ennen sisäikkunat paikoilleen. Yön mittaan tuulee korvani huurteeseen.
— Vai vielä! Ilmankin ovia ja peltejä aukoilette. Jos vaan vähän puhaltaakin, ainahan siitä raittiista ilmasta saarnaatte…
Harjanne syventyi lehteensä, kuuntelematta sen pitemmälle. Muori teki tulen ja poistui.
Ovelle koputettiin.
— Entrez, monsieur! huusi isäntä.
Rannan Martti ja Jokinen saapuivat. Heti heidän jälessään tulivat Puhakka ja Seppänen, ja muutaman minuutin kuluttua Ström, kaunis, mustasilmäinen poika, joka oli puotineitosten ystävä ja jakeli koko luokalle näiltä saamiaan karamelleja.
Äänettömänä, juhlallisesti, nostamatta edes katsettaan sanomalehdestä, viittasi isäntä vieraansa istumaan ja jatkoi lukemistaan. Pojat alkoivat keskustella, ensin arasti, kuiskaillen, sitten yhä äänekkäämmin.