— Veljeni kertoi seuraavan jutun neljännen luokan Viitasesta, alotti Jäntti. — Oli uskontotunti. Viitanen leikitteli veitsellään. "Mitä Viitasella on siellä?" kysyy opettaja. "Veitsi." "No mitä sillä veitsellä nyt, keskellä uskontotuntia?" "Meinasin terottaa kynääni", vastaa poika hitaasti. "No mitä sillä kynällä sitten?" "Olisin merkinnyt läksyn tunnin lopussa", kuuluu tyyni vastaus.
Kukaan ei enää alottanut uutta.
— Sinun lukkotemppusi, Pelle, oli miltei kaikista paras, sanoi
Runoilija.
— Niin, pojat. Koettakaapas etsiä suurempaa lukkoa koko kaupungista, ylpeili Pelle.
Asian laita oli sellainen, että Pelle oli aamulla tuonut hirveän suuren, ruosteisen lukon kouluun. Matematiikan tunnin alussa hän oli pistänyt sen Rannan Martin napinläpeen ja painanut kiinni. Martin oli täytynyt istua mokoma koriste rinnassa, ja Susi oli raivostuneena kysynyt, mitä se merkitsi. Silloin Pelle oli vaatimattomasti selittänyt löytäneensä lukon, pistäneensä sen leikillään Rannan napinläpeen, jolloin se vahingossa oli loksahtanut kiinni; avainta kun ei ollut, ei sitä oltu saatu pois. —
Syntyi hiljaisuus. Poikien posket alkoivat punertua, ja silmiin ilmaantui kevytmielinen loiste. Mutta mieliala oli vielä pingottunut ja jäykkä. Tupakansauhu kiirieli mahtavana pilvenä katonrajassa, ja uuni hehkui lämpöä. Odotettiin merkkiä isännältä…
Jo kohosi Pankkiirin käsi.
— Takit! sanoi hän.
Käsi teki liikkeen.
Hottentotti oli viisas poika kyllä,
joten otti pikku tuikun lämmökseen.
Hottentotti: häll' ei takkiakaan yllä,
joten otti kaksi parhaakseen.
Bottenfokki!
Hottentotti
ryypyn otti.
Bottenfokki!
Hottentotti otti parhaakseen!