Laulun kestäessä heilutti kukin lasiaan tahdissa, pitäen paperossia toisessa kädessään. Sitten otettiin yhtaikaa pohjaan.
— Muistakin panna pelti kiinni, kuului muorin ääni oven takaa.
— Tulkaahan vähän sisälle, huusi Pankkiiri ja kaatoi punssia lasiin.
— Ähä, vai jo taas! Iltaa, iltaa, toivotti akka.
— Kas tässä, sanoi Harjanne ojentaen lasin.
— Hprrh! Ähhäh!… Tuntuu täällä sentään lämmintä olevan, puheli muori pyyhkien kämmenselällä irvistelevää suutaan. Hän meni.
Pankkiiri kohotti kätensä.
— Silentium!… Kertokaa juttunne!
Monte Carlon vanhoihin perinnäistapoihin kuului, että "tunnelmaa odotellessa" kertoiltiin koulupoikien kepposista. Tällä kertaa ei kukaan tahtonut alottaa, vaan kaikki katselivat toisiaan silmiin. Vihdoin Puhakka nousi.
— Kahdeksasluokkalaiset tekivät tänään Sudelle seuraavaa: Heillä on ensinnäkin suuri, kaksiosainen mustataulu, jota he sanovat giljotiiniksi. Vastapäätä on kolmas luokka, ja jos joku pikkupoika uskaltaa heille irvistellä, raijaavat he kauluksesta ilkimyksen taulun luo, kohottavat taulunpuoliskoa, pistävät pään rakoon, giljotiiniin, antavat lopiskoita, kiduttavat hetken ja päästävät pois. — Mutta kahdeksasluokkalaiset ovat ollakseen suuria herroja eivätkä mielellään menisi ulos välitunniksi. Pari poikaa nousee tavallisesti taulun taakse piiloon siksi aikaa, että valvova opettaja on ennättänyt tarkastaa, onko luokka tyhjä. Susi oli kerran äkännyt erään varpaat, kun taulu oli sattumalta jäänyt hieman raolleen, ja senjälkeen hän on visusti käynyt katsomassa, onko ketään kätkössä. Tänään oli taas Suden päivystysvuoro. Pojat pistivät kalossit giljotiiniin siten, että käret jäivät näkyviin, avasivat akkunan ja menivät ulos kuuntelemaan. Susi tulee, huomaa kalossit. "Välitunniksi on mentävä ulos", kimittää hän. Kalossit eivät liikahda. "Jänis! Luulee olevansa piilossa, kun pää on pensaassa", ärjyy Susi mennen taulun taakse katsomaan. Voitte kuvitella, minkä näköiseksi hänen naamansa venyi. Ulkoa kuuluu kauhea naurunrähäkkä.