— Tinureilla on hameet päällä, siksi he piilevät!
Yhtäkkiä syöksyi parvi tummia olentoja vajan lähettyviltä esille. Syntyi ankara käsirysy. Filosoofia lyötiin päähän. Runoilija tuuppasi erään ojaan. Pelle anteli kumipampullaan minkä ikinä kerkisi, ja Harjanne lakaisi pitkillä käsillään miestä nurin kuin heinää… Oli kuin olikin tinureiden lähdettävä karkuun.
— Hurraa, pojat! Sattuiko kehenkään? huusi Runoilija.
— Minua mossasivat päähän, selitti Filosoofi.
— En tiedä onko jalkani poikki vai halki, mutta kyllä sillä käymään pääsee, sanoi Tenu.
— Minun käy vain sääliksi pamppuni, se taisi kulua liikaa, virnisteli
Pelle.
— Hurraa, pojat!… Ei pelkoa, verta ei haistetakaan, Madeirata maistellaan!
Ja riemumarssissa hottentotit kulkivat kuraista tietä kaupunkiin, missä hajaantuivat kukin suunnalleen.
* * * * *
— Kävellään vielä hetkinen. On niin ilkeätä, jos äiti huomaa illallispöydässä, sanoi Filosoofi Runoilijalle.