Lausuja sai hurraahuudon palkinnokseen.
— Minä olen tuon ennen lukenut, jostain kuvakirjasta, sanoi Pelle.
— Se on vale, sähähti Runoilija hypäten alas pinon päältä.
— Saat sata nykyistä, jos myöt, ehdotti merkkikauppias.
— Ei, pojat! Se on koko mahtava, arvosteli Filosoofi sydämestään.
— Mutta miksei tulla välitunnille? Minun kelloni on jo viisi yli, sanoi Tenu kesken kaikkea.
Syntyi yleinen ihmettely, katsottiin kelloja, arvailtiin sinne tänne. Olisiko koulu jostakin syystä saanut lupaa yhtäkkiä? Se ei ollut mahdollista, ovethan olivat auki. Pojat menivät sisään. Käytävässä astuskeli maisteri Björk vakavana ja vastasi tervehdyksiin kummallisen totisena. Seitsemäs luokka asettui pulpetteihinsa. Kuiskailtiin, katseltiin toisia silmiin, aavistellen ja odottaen. Jotain merkillistä oli tapahtunut, siitä ei epäilystäkään.
Tunti alkoi. Maisteri Sundberg astui sisään, tervehti, näytti olevan mitä parhaimmalla tuulella, tarkasteli luokkaa pitkän aikaa jonkinlainen voitokas hymy kasvoillaan; sitten hän alotti läksyn kuulustelun, ottamatta esille ainaista mustaa kirjaansa. Vallitsi painostava hiljaisuus. Jotain uhkaavaa oli ilmassa, kaikki tunsivat sen.
Ovi avautui ja rehtorin pää ilmestyi rakoon.
— Harjanne tulee tänne!