Pellen naama venyi pitkäksi.
— Kyllähän maisteri voi, sanoi hän alakuloisesti.
Sundbergia nauratti.
— Jääköön nyt, tunnustuksen suoruuden tautta… Jo minä ajattelinkin. Ei Aron pitäisi olla muita heikompi trigonometriassa… Mutta huono tulee nyt arvosana joulutodistukseen.
Pelle ei enää vastannut. Hyvän tunne ihan kiersi hänen sydänalaansa.
* * * * *
Kun päästiin koulun luo, meni maisteri Sundberg pienestä sivuovesta opettajien huoneeseen. Kahdeksasluokkalainen liittyi omaan, ylimykselliseen joukkoonsa, joka käveli mahtavasti pitkässä rivissä pihamaalla. Mutta Pelle kiersi rakennuksen taakse.
Vaikka sisään päästiin vasta tasan kello kahdeksan, oli vahtimestarilla tapana jättää auki takaovi, joka johti pieneen, neliskulmaiseen eteiseen, niin sanottuun "tuuttiin". Sinne hiipivät pojat pakkas-aamuina lämmittelemään. Ensimäiseksi tulleet asettuivat seinille vieretysten, niin kauan kuin tila myöten antoi, ja voi sitä, joka saapui liian myöhään. Häntä tuupittiin ristiin rastiin, eteisen halki ja poikki, sillä minnekään ei hän enää mahtunut. Hän sai olla "tuutissa", vilu karkotettiin hänestä miehissä, ja onni oli, jos hän pääsi pujahtamaan ovesta ulos.
Kun Pelle astui sisään, heitti Harjanne hänet pitkillä käsillään takaseinälle huudahtaen:
— Älä tähän tuppaa!