Pelle epäröi ja arasteli.
— En minä sitä jättänytkään viime kokeissa, sanoi hän.
— No mutta minkätähden?
— Minä en laskenut yhtään laskua, vastasi Pelle nolona.
— Sepä merkillistä. Pelkkiä trigonometrisia laskuja ja perin helppoja. Koko luokka on laskenut hyvin. Eikö Aro osannut ratkaista niistä yhtään?
Pelle tuli hämilleen. Hän näytti siltä, "kuin olisi varastanut taikinaa eikä tietäisi missä paistaa", kuten hän itse sanoi, myöhemmin kertoessaan tapahtumasta. Asian laita oli tosiaankin niin, ettei hän ollut osannut. Ja vika oli siinä, ettei hän suuressa laiskuudessaan ollut viitsinyt opetella logaritmitaulujen käyttöä. Hän taisi kyllä tarpeeksi trigonometriaa, logaritmit vain olivat hänelle hepreaa. — Mutta mennäpä sellaista tunnustamaan Sudelle.
— Se oli niin, alotti hän, — se oli sillä tavalla, että… että minä unohdin logaritmitaulut kotiin. Ja kun maisteri oli luvannut sellaisesta huolimattomuudesta tunnin istuntoa, niin minä en uskaltanut puhua mitään… pyytää lainaksi… Kyllähän laskut helppoja olivat…
— Olisihan kahdeksannelta luokalta voinut lainata tunnin alussa.
— En minä muistanut koko tauluja, ennenkuin olisin tarvinnut niitä.
— Ja voinhan minä sen istunnon antaa nytkin.